7. kesäkuuta 2015

Miljoona ja yksi rikkaa vähempi



Hei vaan. Perjantaiyönä taivas oli kaunis. Ilma oli tosi kylmä, 4 astetta taisi olla.
Nyt siirsin ruukuissa kasvavat kesäkukatkin terassille. Kyllä kesä vaan viipyy.
Irrottelin miehen kanssa tehdyt betoniset askelkivet muoteista ja kiikutin takapihalle. Huomenna laitetaan taas uusi satsi tulemaan. Tässä näitä on vähän mallailtu että miltä alkaa näyttää. Lopullisessa polussa niiden pinta pitää olla samassa tasossa. Tänään pongasin että Kekkilältä löytyy myytävänä sellaisia isompiakin koristekiviä, nekin voisi näyttää kivoilta näiden rinnalla.




Kirjopikarililjat ja kotkansiivet ilostuttaa molemmat näin keväisin.
Ostin tänään Fiskarsin paljon kehutun voikukkaraudan. Yritän edes jotenkin hoitaa syvästi inhoamaani nurmikkoa.. Huoh. Ostin tämän halvemman version, kalliimmassa on kädensija.




Etupihan nurmikenttä näyttää miinoitetulta. Kottikärryllinen tuli rikkaa. Lähinnä voikukkaa, mutta myös ratamoa ja paljon jäi vielä nurmelle kerättävää. Aika hauska vehje, mutta kun itse vajaan tunteroisen tällä keräsin kasveja alkoi selässä tuntua. Vaikka luvataan että on ergonominen väline, voisi minusta pituutta varrella olla enemmän. Aika kumarassa sai työskennellä. Mutta ergonomiaa varmaan tuo sitten se, että rikkakasvit irtoaa laitteesta ilman erillistä irrottamista. Tästä vehkeestä varmasti moni mies saattaa tykätä. Rikkakasvin poistaminen kun sai aikaan sellaisen "pumppuhaulikon" äänen ja toimintatavan :) Aika pitkällekin se rikkakasvi lensi kun testasin.


Etupihan talon viereiseen kiveykseen upottamissani ruukuissa näkyy vihdoin elonmerkkejä. 
Jihuu! Kokeilu onnistuu. Seppelvarpu on elossa. Sen pitäisi kestää vain vyöhykkeillä I-IV.



Ensi viikkoon :)

6 kommenttia:

  1. Poluusta tuloo hiano! Jos mä poistaasisin voikukat "nurmikosta" ei jäisi jälijelle ku mustaa multaa:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mä ajattelin nyt aloittaa hoidon, että kasvaisi edes jotain muutakin kuin voikukkaa, ratamoa ja apilaa..

      Poista
  2. Juu hianolta näyttää polku! Miten ne pyöreät kivet onkaan kivempia kuin neliskanttiset

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Niin se näyttääkin, vaikka onkin vielä kesken. Mutta pikkuhiljaa :)

      Poista

Kiitos viestistäsi!