2. kesäkuuta 2010

Pihan muotoilua ja multapinnan tasausta.

Kone käväisi tontilla ja sai takapihan kuosiin! Mutta sitten loppui täyttömaa, joten jatketaan luultavasti ensi viikolla.

Takapihalle muotoiltiin kävelyreitti tulevalle puuvarastolle ja tehtiin puuvarastolle pohja. Siirrettiin hiekkaa paikasta toiseen, lisättiin routastyroksia ja hiekkaa.

Nyt olen sitten muutamana iltana harannut multapaakkuja tasaiseksi ja sanonko että oli hommaa mutta mukavaa. Mä sitten tykkään että saan tehdä kaiken itse alusta alkaen, eikä tartte alkaa muokkaamaan jonkun aloittamaa vanhaa puutarhaa.

No, alku oli aika masentava näky, kuten alla olevista kuvista näkyy. Kuvassa vielä muokkaamatonta multapintaa talon takakulmalta, tulevan puuvaraston ja leikkipaikan välistä. Kuvassa näkyy myös yksi niistä monista pinoista, joita kertyi kaikesta kivestä ja puunrisusta, oksista jne. Kantoja ja betonimöhkäleitä rautatankoineen on raahattu jo pitkin poikin tonttia. Kaikkea löytyy, hurjasti lasinsiruja. Meillähän tontille oli vuosikausia kipattu jätemaata, jota kaupunki ei suostunut kuljettamaan muualle. Mutta kun siitä ei ongelmajätettä (öljyä, sun muuta) löytynyt, niin päädyttiin jättämään maa-aines tontin reunalle ja nyt se on sitten levitetty tontille. Ja ihan hyvää maatahan tuo oli, vielä ei ole tuotu yhtään ruokamultaa tontille ja takapiha on mullan peitossa!



Ja tämän näköistä pintaa meillä sitten takapihalla on! Huomenna heitellään siihen nurmikon siemen, jos vain satelee, kuten on luvannut.

















Tämä ei ole Mion tuleva leikkipaikka, vaan oleskelualueen ja kasvihuoneen pohjat.


Etupihalla ja talon eteläsivustalla on vielä kaikki kesken. Sivustalla on hiekka valunut viereiseen puistometsäkaistaleeseen, joten vedämme sitä koneella takaisin päin ja yritetään tukea rinnettä. Alueella on tulossa puolipyöreä lasten leikkipaikka hiekkapinnalla. Leikkipaikkaa rajaisi istutusalue ja nurmikkoa olisi sitten muu alue. Muutaman puun istutan etupihalle, mutta tarkoitus on ainakin aluksi pitää se nurmipinnalla ja katsotaan miten lumimäärä tulee mahtumaan tulevina vuosina tontille (josko sitten voisi laittaa jotain muuria tms.).







Tämmöinen vanha Sprite-pullokin löytyi täysin ehjänä!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi!