8. maaliskuuta 2011

Herätys!

Hei!

Pohjoisessa ollaan herätty talviunilta ;)

Tässä on koko talven ihmetelty vähäistä lumimäärää. Alla kuvissa erot tämän vuotisesta ja viime vuotisesta lumimäärästä. Oikealla siis viimevuotinen kuva, jossa mies lapioi talon vierustan puhtaaksi järjettömästä lumen määrästä ja luntahan oli sitten melkein 180cm miehen vyötärölle asti. Vasemmalla taas on tänään otettu kuva samasta paikasta. Kuvat on molemmat maaliskuulta, päivälleen ei ihan sama, että ootellaan nyt tuleeko tässä vielä metrinen hanki ennen kevättä.


Muutenkin tuntuu että meillä on kevät noin kuukautta etuajassa. Tosin meillä kesti pakkaskausi 114 vuorokautta yhtäsoittoa, joten nämä +3 asteen lämpötilat on aivan ihania.

Mä en juurikaan koskaan ole harrastanut itse kylvämiä kasveja. Koulutukseltani olen puutarhuri, mutta sen jälkeen opinnot vei hortonomilinjalle ja siellä jäi puutarha-opinnot aika vähälle, keskityin enemmän suunnitteluun, jota olen nyt 12 vuotta tehnyt työkseni.

Mutta nyt innostuin sitten (ehkä lastenkin riemuksi) kun monessa blogissa jo kylvetään ties mitä.

No, mitä sitten kylväisi? hmmm.. siinäpä kysymys.


Nyt multaan pääsi salkoruusu, pinkki idänunikko, kerrottu kalifornianunikko ja valkoinen tuoksuherne.
Katsotaan kuinka naisen käy :D


Multapurkit pääsi oivalle paikalle itämään. Täältä ne ehkä muistaa jopa kastellakin.


Nimittäin keittiöön, yläkaappien päälle jossa valoa riittää.


Innostuin niin että vaihdoin mullat jopa huonekasveihinkin (joita ei kyllä paljoa ole). Noin 15 vuotta vanha rahapuukin pääsi uuteen ruukkuun ja jaoin sen kahtia ja jopa leikkelin ronskisti oksia.. hui.

Nyt olisi työn alla muutama pihasuunnitelma. Täytyy löytää inspis niiden tekemiseen.
Töissä on tullut nyt puolen vuoden sisällä tehtyä 5 leikkipuistosuunnitelmaa ja massiivinen ympäristösuunnitelma, joten puhti on poissa.

Tässä yhtenä päivänä tein listaa ensi kesän tulevista töistä. Niitä on ja paljon, mutta sitten ensi kerralla :)

3 kommenttia:

  1. Kiva, kun olet herännyt talviunilta! Minäkin tein tänään ensimmäiset kylvökset.

    VastaaPoista
  2. Sanni: Kiva kun kommentoit! Älytön auringonpaiste helpottaa heräämiseen ;)

    VastaaPoista
  3. Joka kevät vannon etten osta yhtään siemenpussia, enkä ainakaan taimeta sisällä. Ja kuinkas taas kävikään...
    Lapsillasi on varmasti mukavaa seurata kasvien kehitystä.

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi!