1. heinäkuuta 2013

Saunapuut ja sermejä

Kesäloma alkoi.
 
Perjantaina pihaan kipattiin meille puutavaraa.
 
Melkoinen kasa. Mukana oli pari valmista sermiä, sähkörullia, lavoja..
 


 
Niitä sitten eriteltiin koko ilta. Lavat haki pois kaveri omiksi saunapuiksi. Me tehtiin appiukon avustuksella näistä muista saunapuita lauantaina.
 
Lauantain hellepäivänä saatiin liiterin saunapuiden puoli näin täyteen. Ennenkuin täyttäminen aloitettiin, siellä ei puita ollut lainkaan. Eli tosi hyvin kertyi lavallisesta rakennustyömaan jätelaudasta.
 

Mulla kukkii penkeissä aika vähän tällä hetkellä.
 
Vuorikaunokit ja keltapäivänliljat jatkaa kukkimista, lumipalloheisi ja tulikellukka lopettivat kukinnan. Keltainen leinikki (tarkempaa määritystä ei ole) kasvaa nätisti, joten olen sen antanut olla rauhassa. Se on ilmestynyt jonkun muun kasvin kanssa. Keltamaksaruoho ja jalopähkämö kukkii. Lehtosinilatva sekä valkoinen lehtosinilatva kukkii.
 



 
Perjantaina meille tuotiin ovelle asti Perämereltä päivällä pyydetty lohi. Noin 6 kiloinen.
Poika täytti 6vuotta juhannuksen jälkeen.
 
 
Puutavaran mukana tuli pari valmista sermiä. Tänään laitettiin toinen paikoilleen
Vähän ekstemporee päätettiin laittaa sermi tuohon, mutta se tarjoaa nyt oivallisen näkösuojan talon sivuitse menevältä kävelyreitiltä. Toinen sermi odottaa vielä omaa paikkaansa.
 
Vähäsen täytyy maalata ja se on hyvä.
Huomaa myös, että kitkin tänään allaolevan penkin siistiksi rikkakasveista :)
 


 
Ja kun terassi pääsi varjoon, aloin sutia terassille öljyä. Tosin purkki loppui kesken, eli jos huomenna ei sada, tämä saadaan loppuun.
 
 


2 kommenttia:

  1. Tervetuloa Puutarhabloggaajien tapaamiseen
    19.7.2013 klo 12 alkaen
    Paikka: Oulujoen Taimisto (Rova, 27km Oulusta)
    Osoite: Taimikuja 10, 91510 Rova
    puh: 08 533 3799 (jos et löydä heti perille)
    Ohjelma: Tapaaminen, kahvittelun ja teen merkeissä (nyyttäri periaatteella, tuon paikalle kahvia/teetä termoksessa, piirakkaa ja kertakäyttöastioita, voit tuoda halutessasi kylmää juotavaa, keksejä tms.). Kiertelyä ruusutarhassa.
    Opastettu kierros ja esittely, sään ja tilanteen mukaan, alkaen noin klo 12.30 tai klo 13.
    Taimi ostoksista -10%.

    KAtso lisää blogistani ja laita mielellään kutsu kiertoon!

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi!