Nopeasti menee aika!
Kevät on ollut tosi hieno ja lämmin. Sadetta ei ole juuri tullut, joten kaikki on kuivaa. Iltaisin kantelen sen 20 kastelukannullista kasveille. Toiveissa että ensi viikolla sataa kun ilma kylmenee.
Alkukesän kukkijat iloituttaa aina kun ovat ensimmäisiä.
Kuolanpioni 16.5. (nyt 3.6 täydessä kukassa)
Suunnittelin talven aikana miten meidän etupihan pergola-aidannetta vähän uudistettaisiin. Mielestäni nykyinen malli oli jo vähän vanhahtava eikä sopinut kovin hyvin meidän taloon.
Joten poistimme yläosat kokonaan ja tehtiin uusiksi.
Pergolaelementit yhdistettiin toisiinsa 45x45mm rimalla. Sitä laitettiin molemmin puolin pergoloita ja päätyyn myös pieni palanen. FB:n roskalavalta pongasin terassin kaiteista poistetut poikkirimat jotka sai ilmaiseksi hakea. Äkkiä ne meille ja niitä sitten katkottiin sopivaan mittaan pergoloihin.
Mustiahan ne rimat oli, joten maalasin koko systeemin uudestaan valkoiseksi. Kahdessa viimeisessä on pieni raudoitusverkon palanen tukemassa humalaa kasvamaan ylöspäin.
Toiveissa että humala kasvaa yläpuihin asti kiemurtelemaan.
Välissä pitää ihailla taas meidän takapihan pilvikirsikan kukintaa.
Meidän koirakin tykkää tuoksutella kukkia :) Pariin otteeseen olen ottanut kuvan Urhosta haistelemassa kukkia. Tulppaanit nyt ei niinkään tuoksu, mutta kyllä pilvikirsikasta vain ihana tuoksu lähtee. Alakuvassa näkyvä seinämä poistuu ja tilalle laitetaan vielä yksi pylväs.
Nyt on näkymä vähän erilaisempi. Tosiaan poistimme viimeisenä olevan leveän sermin ja siihen laitetaan vielä yksi pystypuu ja samaa rimaa yhdistämään pergolat toisiinsa.
Tässä vielä pari kuvaa viime kesältä joissa näkyy vanhat pergolat.
Tänä kesänä olen tosiaan poistanut pergoloiden edestä kaiken muun paitsi syreenit ja koivuangervot. Kaikki perennat lähti pois. Niitä on kyllä jatkona leikkipaikalle päin kulkureitin vieressä mutta vähemmässä määrin. Alakuvassa näkyvät jalopähkämöt poistin kaikki, jätin vain muutaman jäljelle joita istutin pergolarivistön perään.
Hyvältä näyttää.
VastaaPoistaUudet pergolat ovat mukavasti kevyemmät kuin entiset - näyttävät siroilta, mutta ryhdikkäiltä. Perennat ja muut kasvit on ryhmitelty niin, että hoito toimii kätevästi ja kokonaisuus on kiva!
VastaaPoistaIhanan keväistä ja onnistunut pergolan muutos.
VastaaPoistaOlet / olette viitseliäitä, hieno tuli.
VastaaPoistaIhanalta näyttää. Olenkin jo odotellut päivityksiäsi. Niin kaunista katseltavaa.
VastaaPoista