13. lokakuuta 2013

Lokakuun tervehdys

 
Meillä aletaan siirtyä syksystä talveen. Suojasin nyt ne tärkeimmät kasvit jäniksiä vastaan. Pensasmustikan, mikä syötiin aivan alas viime talvena ja mummun vanhat valamonruusut.


 
Ruska on minusta ollut hieno yleisesti ottaen, omassa pihassa aika mitätön.


 
Tavarat on kerätty pois, pihakalusteet varastossa, ruukut takaterassilla, että ne saa kätevästi ensi keväänä sitten uusille taimille. Lehtien haravointia on vielä tiedosssa.


 
Takaterassin suojassa pelargonit kukkii vielä. Istutin tänä syksynä vain kahdet sipulit!
 
 
Kasvihuone alkaa täyttyä pihakalusteista ja muuta tavarasta.
 
 
Työpaikka muutti sijaintia ja nyt pyörämatkalla saa ihastella kaupunkia vähän eri suunnasta.
Jätkänkynttiläsilta kuvattuna nelostieltä.
 
 

21. syyskuuta 2013

Syyskuun ruskaa ja kuutamoilua

Pitkästä aikaa taas päivitän tätä blogia.
Puutarhassa ei oikein mitään enää tapahdu. Mulle iskee kamala masis puutarhan suhteen näin syksyisin, eikä tee mieli tehdä mitään.
 


 
Ruska on kohta meillä jo osittain ohi. Pihlajat on tosi kauniita ja koivut kellertää.
Lämmin ja kuiva syksy verottaa ja ruska tuli aikaisemmin ja lähtee pois myös nopeammin.
 

 
 Tomaatin raakileet on kerätty ja nämä on jo kohta syötykin, nopeasti ne punertuu sisätiloissa.
Viimeisiä avomaakurkkuja syödään urakalla, joka aterialla..
 


 
Esikko ja tarhakylmänkukka kukkii uudelleen. Mitenköhän käy ensi kevään.
Valkoinen kesäpikkusydän kukkii ja rehottaa ihan valtavana.
 
 
 Pimeys on saapunut meillekin, pitkän valoisan kesäjakson jälkeen.
Nyt on ollut kuutamoaika ja taivas on ollut aika näyttävä.

10. syyskuuta 2013

Leikkipaikkakierros

Pyöräilin töistä kampaajalle Kirkkolammenpuiston kautta.
 
 
Matkalla nappasin kuvan kivasta ideasta hyödyntää (rumat) vanhat käytöstä poistetut betonilaatat.
 
Kävimme tyttäreni kanssa tarkistamassa minun suunnittelemani kohteet.
Nämä molemmat ovat kaupungin luokituksen mukaan keskisuuria leikkipuistoja.