6. kesäkuuta 2012

Nurmikon poistoa ja mahti-ideointia.

Vihdoinkin taukoa sateesta. Pari päivää putkeen sadellu vettä ja onhan se ihan kiva. Pääsee kasvit kunnolla kasvun vauhtiin.

Tänään töiden jälkeen käveleskelin puutarhassa ja mietin mitä tekisi. Kaikki on vähän vaiheessa ja on hankala päättää mistä alkaisi ja lopuksi kaikki on kesken..

No, se muurikiveys pitäisi saada hankittua ja sille pitää tilaa tehdä. Eli kasvit evakkoon. Mutta minne? Joka paikasta pukkaa uutta tulemaan. Päätin sitten alkaa laajentaa uuden terassin viereistä penkkiä. Kiveyshän tähän on tulossa, mutta ihan kahden metrin leveydeltä sitä ei tarvita.


Nurmikko veks. Yksi kottarillinen lähti hetkessä. Nämä nurmipaakut ajattelin upottaa muurikiveykseen muodostuvaan istutusalueeseen ihan alimmaiseksi. Sinne maatuvat sitten.


Välillä piti tietty kasveja ihastella. Keltainen ei kyllä kuulu minun lempiväreihin.



Hienosti etenee.


Siinä taas taukoa pitäessäni, pätkähti mieleen taas aivan mahti-idea!!!
ja enemmän ja enemmän tykästyn omaan puutarhaani.

Meillehän on tulossa parin viikon päästä ovi tälle terassille ja sitten pääsy sisätiloista terassille on suora. Ovi tulee keittiöömme.
Keittiö...


ja puutarha.
KEITTIÖ-PUUTARHA.

Siinä se jatke tälle leikkipaikalle sitten kun siinä ei enää leikitä.
Etelään suuntautuva ja valmis alustakin jo. Mahtavaa!


No, näin pitkälle etenin tänään.


Paikalle jäänyt nurmikko poistetaan myös ja tilalle tulee kiveys.


Keittiöpuutarhasta puheenolleen.. kasvimaalla harson alla retiisit on aika isoja ja herneet itäneet. Porkkanoista näkyy hieman elonmerkkejä.


Kasvihuoneessa kesäkurpitsa on kasvattanut ekoja kukka-aiheita.


Yksi kurkku näyttää kärsivän. Hoksin leikata pussin alaosaan viillon, joten liika märkyys valuu pois. Ehkä siis taas ollut asialla liian innokas kastelija :/


Takapihan istutusalue rehottaa. Kielot on kyllä kauniita.


Samaten nämä kirjopikarililjat :)

4 kommenttia:

  1. Tulee varmasti kiva, kun on nyt jo. Hyvä idea tuo kattotiilien murskaaminen - saatan varastaa idean.

    VastaaPoista
  2. Kyllä, potager on aivan mahti-idea minustakin! Jään odottamaan vesi kielellä tarkempia suunnitelmia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vierastan jotenkin tuota potager-sanaa, minusta Kitchen-garden on kivempi :) Suunnitellahan voisi, mutta toteutusta saa odottaa. Nuorimmainen täyttää vasta 5v ja leikkii vielä innolla hiekkaleluilla. Jousikeinua ei saanut vielä edes myydä pois, sanoi meidän 9vuotiaskin :)

      Poista

Kiitos viestistäsi!