25. heinäkuuta 2013

Ahkerointia, lekottelua ja pyörälenkkiä

Kävin iltapyörälenkillä. Kiersin ns. siltojen lenkin ja samalla piti pysähtyä näppäämään kuvia kauniista Rovaniemestä :)
Ensimmäinen stoppi oli Jätkänkynttiläsillalla ja näkymä Rautatiesillalle ja kirkkoon päin pitkin Kemijokea.
 
 
Poikkesin näppäämään kuvan suunnittelemastani kohteesta Pullinrantaan. Tähän en ole livenä vielä tutustunut, pitää korjata asia lasten kanssa.
 
 
Tämä kuva on taas sillalta. Hieno aurinko peilaa itseään joen pintaan.
 
Koivujen välistä näkyy Rovaniemen tunnus, Jätkänkynttiläsilta.
 



Kotona taas kaivaminen edistyi aimoharppauksen vaikka itse lähinnä tyydyin nojaamaan haraan.
Mies kaivoi mulle loput nurmikot veks. Siirrettiin osa niistä kasvimaan reunalle, ojan viereen, jonkinlaiseksi padoksi. Josko ensi keväänä takana kulkeva oja ei tulvisi kasvimaalle.
 
 
Tänään sitä siistin, harasin pintaa ja yritin saada kaatoa meidän ja naapurin välissä kulkevaan ojaan päin. Asettelin vielä jatkoroikkaa maahan alueelle tulisi kohopenkki pensaille ja perennoille, ehkä vielä tänä kesänä saan siihen mullat, taimista en ole niinkään varma. Kaivetulle alueelle tulee siis nyt sorapinta ja puutarhakeinu asetellaan siihen. Taustalle pensaita ja yksi sermi. Viereen tiiligrilli.
UNELMOINTIA ;)
 
 
Tuossapa oli vain aika iso kanto ja juuret. Tai on edelleen. Ei sitä ylös sieltä saanut. Juuret meni pitkälle. Tyydyttiin vain hakkaamaan kirveellä kanto niin matalaksi että se jää sorapinnan alle.
 
 
Tänään oli melkoinen helle. Mutta ehdin kitkeä rikkakasveja, kastella moninkerroin, siirtää ja jakaa perennoja ja tuettiin jopa miehen kanssa pystytettyjä sermejä. Pitääkin mennä tarkistamaan betonin teho :)
 ja ehdin minä pari tiimaa ottaa arskaakin!
 


2 kommenttia:

  1. Unelmia täytyy olla! Minullakin laukkaa ajatus kokoajan uusista ideoista ja unelmista mitä haluaisin puutarhaan. Me ajellaankin viikonpäästä teillä päin, kun menemme Leville ja käymme ehdottomasti katsastamassa Joulupukin pajan. Tyttäreni antoi tuttinsa joulupukille (monta vuotta sitten) ja puhe oli, että joulupukki vie tutuin porovauvoille. No pitäähän meidän nähdä ne porovauvat..heh, heh..tytärkin on jo 11v:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vinkkinä: Joulumaan pääpostissa on laatikko, jossa on ne luovutetut tutit ;) Kannattaa käydä sitäkin katsomassa ja ehdottomasti käydä vierailemassa joulupukin luona. Se on kiva elämys :)

      Poista

Kiitos viestistäsi!