19. toukokuuta 2015

Kompostin tuotoksia

Tyhjennettiin meidän komposti. 
Tässä tuotos. Tosi tosi hyvännäköistä tavaraa tuli nyt. Muutamia kananmunankuoria oli näkyvissä, eli ne pitää rutistella aika pieneksi. Meidän kompostori on 400 litran Aerobin.
Kompostori ostettiin kolme vuotta sitten ja joka vuosi ollaan nyt saatu kaksi kottikärryllistä multaa. Ensimmäinen vuosi nyt meni vähän opetellessa, mutta nyt toimii hyvin.




Kuivikkeena meillä siis käytetään tässä näkyvää Vapon Kuiviketurvetta (Agrimarket).



Mulla on työn alla nyt ison istutusalueen kunnostus/uudistaminen. Keskikäytävää vähän uudistan ja levennän. Se on ollut mun mielestä vähän turhan kapea, kinttupolkumainen. Näitä ihania sammaltupsuja kasvoi käytävällä joten työntelin niitä kivien väliin ja toivon että siinä viihtyvät. 
Haaveissa on saada muurikiveystä lisää ja jatkaa nykyistä muuria myös muualle penkin reunalla.
Mutta tämän penkin edistymisestä lisää sitten myöhemmin.


Käytätkö Instagramia? Sieltä minut löytää nimimerkillä marimea.
Sinne lataan kuvia puutarhasta, joita käytän aika paljon täällä blogissakin, kun kännykälläkin vain kuvaan. Joten jos haluat seurata Marin puutarhaa "reaaliajassa", löydät kuvat #marimeanpuutarha.

8 kommenttia:

  1. Tuossa teidän kompostorissa on kyllä hyvän kokoinen tyhjennysaukko! Ja tuollaista muhevaa multaa on kyllä hyvä tyhjentää. Omassani taitaa olla liian vähän kuiviketta, kun syntynyt multa on melkoisen erinäköistä kuin tuossa (tosin joudun tyhjentämään keskeneräisenä, jotta kaikki keittiöjäte mahtuu suojattuun kompostoriin). Tosi upea laitos teillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me käytetään kuivikkeena tuossa lapiointikuvassa näkyvää Vapon Kuiviketurvetta ja ihan mutu-tuntumalla sitä lisätään. 400 litraa on ollut meille hyvän kokoinen, vaikka talvella täytettäessä loppui tila, että ehkäpä voisi olla toinenkin pienempi myös :)

      Poista
  2. Onpa hyvännäköistä tuotosta! Mulla on kanssa tuo 400 litran Aerobin ja kun pari viikkoa sitten pyörittelin sitä, hämmästyin miten hyvännäköistä multaa siellä oli. Kyllä on mukava siitä kurpitsoille ja kurkuille laittaa kasvualustaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan toimiva on ollut kyllä minustakin, eikä niin kallis kuin Biolanin versio. Minä siirsin tätä suoraan istutusalueeseen mullan sekaan.

      Poista
  3. Hyvän näköistä kompostia. Komposti onkin ihan parasta maanparannusainesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta. Hiplasin jo KodinTerrassa toista kompostoria :D

      Poista

Kiitos viestistäsi!