16. heinäkuuta 2015

Kasvihuone

Olempas tänään reipas kun päivitän blogiakin kahdesti!
Sain pelastettua kukkani ja kitkettyä penkit vesiheinästä. Tuli kaksi saavillista.
Sitten alkoikin taas sataa, joten siirryin kasvihuoneeseen turvaan ja siivoilin sitä.
Kasvihuone on tänä kesänä jäänyt vähän huonolle pidolle.

Tomaattilaatikko siellä on mutta en muuta hyötykasvia sinne ole nyt sijoittanut. Olisi varmaan pitänyt, kun avomaallakaan ei tänä kesänä kovin suotuisat olot ole ollut.

Kasvihuone on lähinnä oleskeluun. Siellä on pöytä ja tuolit, jotka vapautuivat terassilta kun oikeat tuolit sinne saapuivat (katso aikaisempi postaus). Kasvihuoneessa on metallinen hyllykkö lasihyllyillä  sekä isäni lapsuuden sänky jonka on isäni isä saanut häälahjaksi vaimonsa kera vuonna 1922.




Kärpäslätkä ei suinkaa ole kärpäsiä varten, vaan sillä lätkäistään kuoliaaksi laudoituksen alla majailevat hämähäkit. Juu, ihan hyödyllisiä olioita varmaan mutta uskon että ne ei sukupuuttoon kuole jos nirhaan kaikki veks minun kasvihuoneestani. 
Ällöttää vallan olla huoneessa kun lattialla kipittele monijalkaisia kavereita.




Tässäpä tomaatit. Kattoa tavoitellaan jos kovasti. Keltaisia pitäisi olla kolme ja punaisia kolme, jos eivät taimet ole menneet sekaisin taimikasvatusvaiheessa. Pikkuinen punainen nukenkärry on minun omani, jonka olen tainnut saada joululahjaksi 1- tai 2-vuotiaana. Kärryssä on tomaatin kasteluun käytettävät lannoitteet ja kastelukannu.





Nämä keltaiset tomaatit olen jo poiminut ja lisää on valmistumassa vaikka kylmää on..


Tässäpä mainitsemani sänky. Se on päästävedettävä.
Mies löysi jostain vanerisen tason, joka sirkkelöitiin sopivan kokoiseksi ja sain vaahtopatjan, jonka päällystin kirppikseltä ostamallani Marimekon retroisella Kaivo-kankaalla.





Kasvihuoneen ulkopuolella on kasteluvedenkeräykseen tarkoitettuja saaveja ja ylijäämäharkoista ja puupalkista tehty pöytätaso, josta maali jo hilseilee pois. Se on ollut taivasalla kesät talvet. Rakastan vanhoja tavaroita ja sammakkoprinssejä mulla nyt on jokapuolella.

9 kommenttia:

  1. On vain ihastuttavan näköinen puutarha ja kasvari! Oi että.

    VastaaPoista
  2. Söpöt kärryt ovat täydessä toiminnassa tytöllä edelleen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistavaa kyllä että ovat säilyneet kohta 40 vuotta ehjinä!

      Poista
  3. Ihana fiilis kasvihuoneessa!
    Kyllä tuolla laverilla kelpaa kesäpäivinä köllötellä ja ihailla maailmaa!
    Lempeitä kesätuulia täältä Mantelilaaksosta!

    VastaaPoista
  4. Tulin käymään ja pitihän ruveta lukijaksi, on niin paljon kivoja juttuja täällä. Hieno kasvihuone ja niin rentouttava!

    VastaaPoista
  5. Tutunnäkööstä kangasta, nyppä tiärän nimenki. Tuallaases paikas onki mukava olla säällä, ku säällä ja kattella kättensä jäläkiä :)

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi!