10. toukokuuta 2016

Vihertää

Kevät edistyy, vaikka ei niin lämmin olekaan kuten Etelä-Suomessa.
Pilvikirsikassa näkyy lehtien alut, kuten siellä täällä koivuangervossa.

Varjoliljat työntyy maanpinnalle. Kirjopikarililjat on kohta kukassa.

Pieni keltainen esikko kukkii ensimmäisenä. 
En ole sitä istuttanut, se on tullut jonkun kasvin mukana enkä edes tiedä mikä esikko on kyseessä.




Näistä olen erityisen iloinen. Lappu sanoo että siinä olisi punahattua tai sitten se on punapäivänkakkaraa tms. mutta se selviytyi talvesta. 
Muistaakseni näitä siemenestä viime keväänä kasvatin.

Lisäksi sain maalattua kasvilaatikot, tänään maalasin toistamiseen.
Maalisävy on sama kuin meidän autotallin seinässä, RAL7021.

Petsasin myös terassin, ei ole tosin vielä kuvassa käsitelty. 
Suomi-USA -pelin verran siihen meni aikaa ja melkein 3 litraa Kelo-sävyä.




Minun suosikkikasvini pörhistelee kylmyydessä.

6 kommenttia:

  1. Kiva, että kävit kommentoimassa blogissani. Siten löysin tien tänne sinun blogiisi ja jäänkin samantien vakiolukijaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on aina mukava löytää uusia puutarhablogeja :) Tervetuloa!

      Poista
  2. Ihanaa kun sielläkin on jo noin keväistä. Ei enää kovin paljon olla täällä etelässä edellä. Jossakin vaiheessa ero sitten tasoittuu kokonaan. Olen nimittäin vertaillut vuosia etelä- ja keski-suomen tilanteita.
    Kevätlinnunsilmä on muuten täälläkin ihan samassa vaiheessa, eikä kylmänkukakaan vielä minulla ole kukassa asti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sateen myötä ilme vaan vihertyy. Se on niin jännä kun yhtäkkiä heräät siihen että hei täällä on lehdet puissa. Ai se on kevätlinnunsilmä :)

      Poista
  3. Teillä menöö kevät pikakelauksella :) Justhan siälä oli täys talavi.

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi!