3. heinäkuuta 2016

Beginning of July

Kasvimaan kylttikin pitäisi kääntää toiseen suuntaan.


Kasvimaalla perunat rehottaa isoina. Porkkanat harvensin. Milloin sitä oppisi kylvämään hillityn määrän porkkanaa? Aina siemeniä lentää multaan ihan liikaa ja sitten niitä revitään nipputolkulla pois. Muistaakseni pillisipulia kasvaa porkkanan vieressä. Salaattipenkistä revin rucolan pois, kun oli jo ihan syöty :( vaikka kuinka yritin harsolla suojella. Jännä kun basilika ja tavissalaatti saa olla ihan rauhassa, mutta retiisien ja rucolan lehdet on ihan reikäiset.


Eteläseinustan, keittiöterassin kasvit on hurjan reheviä tänä vuonna. Tai niin tuntuu olevan kaikki kasvit. Pionissa on kivasti nuppuja. Vieressä on kaksi pionia myös joista toisessa on 3 nuppua.



Kesäpikkusydän on villiintynyt aivan hurjasti. Jouduin jo siirtämään angervot hieman sivummalle kun olivat hukkumassa pikkusydämen alle.

Kuolanpioni aloitti ensimmäisenä kasvunsa pioneista mutta nyt se on jotenkin jämähtänyt samaan kasvukorkeuteen ja yhteen pienen pieneen nuppuun jo pariksi viikoksi. Harmillista. Haluaisin niin kovasti nähdä tämänkin kukkivan. Sinikuunliljat on tänä vuonna kaikista komeimmat mitä koskaan.



Etupihan kolme koristesoran joukkoon upotettua ruukkua koki viime talvena kasvimenetykset, joten siirsin nyt ruukkuihin vähän toisaalta kuunliljoja, lehtosinilatvaa, vuokkoa ja keltamaksaruohoa.

Valkoisen soran päässä näkyvät luonnonkivet siirsin tänään toisaalle, osan kivipolkuun takapihalle, mikä edistyi tänään aika kivan matkan taas, osan muiden kivien joukkoon, haluan valkoisen soran jatkuvan suoraan ilman häiriötekijöitä. Vielä mietinnässä raaskisinko ostaa valkoista soraa lisää ja laittaa nurkan takana olevalle askelmakiveyspolulle kivituhkan sijaan.


Loma on alkanut ja vielä vietetään kotosalla aikaa, joten rikkakasveja saa vielä nypittyä, muutamasta paikasta pitäisi nurmikkoa poistaa, mm. tästä etupihalta ja kivipolkua pitäisi jatkaa. Kiveystäkin olisi kiva saada jatkettua autotallin takaosan, mutta katsotaan josko se jatkuisi vasta heinäkuun lopulla.

4 kommenttia:

  1. Kivan rehevältä näyttää puutarhassasi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Kaikki on kasvaneet sateiden myötä aika runsaasti. Juuri jouduin poistamaan parista perennasta lehtiä kun kasvavat vähän liikaakin.

      Poista
  2. Valkoinen sora-alue sopii hyvin rakennuksen vaaleuteen. Upotetut ruukut on hauskasti toteutettu ja kätevätkin, jos kasveja joutuu vaihtamaan. Kaikki näyttää todella rehevältä ja kasvaa hyvin. Antoisaa lomaa!

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi!