14. kesäkuuta 2017

Kesäkuun puoliväli

Kevät etenee niin isoilla harppauksilla, ettei mukana ehdi pysyä.
Töistä kun kotiutuu tuntuu että kaikki on kasvaneet sen 10 senttiä lisää.
Jotkut pensaista on vielä ihan lehdettöminä.

Poistelin parista istutusalueesta vanhat kattotiilimurskat pois ja näihin tulee uudet reunat.
Samalla levensin hieman kulkuaukkoa leikkipaikalle terassin nurkalta.
Kattotiilimurskalla oli helppo suunnitella istutusalueen laajennusta.
Muurikiveyksellä siis teen osan penkin reunasta.








Kirjopikarililjat ovat kivasti levinneet penkkiin.
Surutta olen kiskonut taas penkistä pois kieloa, jotain kellokasvia ja kanadanvuokkoa. 
Älkää istuttako kanadanvuokkoa, se on kohta joka paikassa :(


Pionien kodista ostettu kuolanpioni taitaa tänä vuonna kukkia ekan kerran. 
Viime kesänä se kuivahti ennen aikojaan.


Ja tästä olen erittäin onnellinen. Minun rautatieomenapuu on nuppuja täynnä. 
Viime keväänä ei ollut kukan kukkaa.


Laitoimme kasvihuoneen myyntiin ja varmaan lauantaina se muuttaa pois.
Lasitetun terassin myötä tämä on jäänyt lähes käyttämättä. 
Nyt se on tyhjätty, osa huonekaluista myyty, osa siirtynyt terassille.
Tiedä sitten kuinka orpo olo on katseella kun ei enää tätä näe.



Tänä vuonna etuovella toivottaa tervetulleeksi verenpisarat, jotka ostin pikkutaimina alkuvuonna.
En muista onko minulla aikaisemmin ollut verenpisaroita. Mutta etupihalle paistaa varhain aamulla aurinko ja muuten ollaan varjossa, joten luulen että nämä viihtyvät hyvin.

2 kommenttia:

  1. Nuo vankat pihasuunnitelmat näyttävät niin topakoilta, kiveä jne. Tulee varmaan käytännöllinen ja kaunis. Verenpisara etuovellaon herkkä - se kyllä toimii juuri noin, meilläkin varjoinen porraspieli on saanut monena vuonna sen koristeekseen, ja sehän kestää kestää pikälle syksyyn!

    VastaaPoista
  2. Kauniita kuvia ja ihania suunnitelmia! Hauskaa viikonloppua! P.s. blogissani on synttäriarvonta:)

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi!