7. elokuuta 2017

Kesän kuulumisia

Nämä minun kuvat laahaa hieman perässä, kun tämä päivitystahti on hidastunut.

Kanttasin lumipalloheisin alla olevan istutusalueen taas ja voi että siinä silmä lepää.


Tänä vuonna varjolilja intoutui tosissaan kasvamaan ja kasvatti erittäin pitkät varret, sellaiset parimetriset sekä yhden tällaisen leveämmän varren, joka oli täynnä nuppuja. 
Sellaiset vajaa 60 nuppua sain laskettua, kun viereisissä on noin 20.



Alkukesästä muokkasin hieman uudestaan riippapihlajan ympärillä olevaa matalaa muurikiveystä. Siinä tökki silmään liian suora reuna, nyt erityisesti kun kasvihuonetta ei enää ole. Pyöristin sitä hieman ja samalla sain purkaa myös kiveystäkin, mutta sain sen ulottumaan taas kestopuutasoon.





Istuttelin muurikiveyksen etureunaan erilaisia kuunliljoja joita minulla kasvoi siellä täällä. Tehdään tästä pikkuhiljaa kuunlilja-alue. Riippapihlajan taustalla puolikaaressa kasvaa rusopajuangervoa, jota olen leikannut pitkin kesää pensasaitamaiseksi. Sillä saa luotua näköesteen puutarhaan.


Lumipalloheisi tiputti kukkansa ilta-auringossa ja alppiasteri aloittelee kukintaansa.



1 kommentti:

Kiitos viestistäsi!