15. kesäkuuta 2011

Valkoista kukissa

Minä kävin tänään Agrimarketissa ja ostin tapani vastaisesti etelästä tuotuja kasveja. Saas nähä kuin käy. Itse aina toitotan kaikille ettei niitä kannata ostaa.


No, ostin kaksi rusopajuangervoa yhteishintaan ~12euroa.
Nämä sai jaettua tosi hyvin kolmeen osaan kumpikin taimi. Olivat sen verta hienosti kasvaneet. Nyt siis metsästä haetun pihlajan ympärillä kasvaa 6 rusopajuangervoa, peräti 2 euroa / taimi :)


Samaten yhden humalan ostin. Raaskin ostaa, tilipäivän kunniaksi. Kyllä itku tulee jos tämä kuolee. Maksoi yli 10 euroa!!!

Tässäpä vähän vertailukuvaa. Tämä alla oleva on otettu tänään, 15.6.


Tämä kuva taas 30.5.


Takapihan isoon penkkiin ostin kaksi särkynyttäsydäntä. Nämä oli kiven alla viime vuonna, joten oli pakko napata hyllystä heti mukaan kun näin. Myös valkoinen kesäpikkusydän tuli penkkiin. Nyt onkin valkoiset kukat kukassa. Alla kuva osasta isoa penkkiä. Keskellä penkkiä näkyy iso, tyhjä multa-alue. Tähän olisi vielä tulossa riippahernepuu.



Valkoisuutta on myös valkoraitaisessa kuunliljan lehdissäkin.


Kielot kukkii tosi runsaina.


Pinkkien tulppaanien seurassa yksinäinen valkoinen.


Tämä kukkiva taitaa olla ajuruohoa, olisiko kangasajuruoho.


Ja tietty vasta tänä vuonna istutettu hopeahärkki.



Pensasaidan juurelle ostin kokeeksi yhden kevätkaihonkukan. Tämä on niin sievä, mutta on siinä ja siinä menestyykö täällä.


Ja lopuksi, ei niin kaunista katseltavaa, meidän tulopiha. Minä, joka aina painotan, että kannattaa satsata siihen tuloalueeseen, etupihaan, siihen jonka vieraat näkevät ensimmäisenä... niin se on mulla vielä tämän näköinen. Huoh. Sen nyt vaan unohtaa, kun pääsee takapihalle ihastelemaan kasveja..


2 kommenttia:

  1. Tulin kiittämään sinua vinkistä minkä annoit Harmaata Arkea -blogin Outille. En ole päässyt kommentoimaan muiden enkä omaa blogiani useampaan viikkoon, mutta ponnahdusikkuna -toiminnon ansiosta lopulta pääsin. Vielä kerran iso kiitos vinkistä =o)

    VastaaPoista
  2. Kiva kun vierailit blogissani.
    Ole hyvä vaan :)

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi!