18. syyskuuta 2011

Syksy saapuu, sipulikukat maassa


Meille on syksy saapumassa kovaa vauhtia. Tosin näin lämmintä syyskuuta ei kuulemma ole ollut kymmeneen vuoteen. Ruska ei ole vielä oikein alkanut, koivut on tiputtamassa lehtiään. Niihin on iskenyt joku ruostetauti, ja tiputtavat ruskeita lehtiä.

Tänään poistin viimeisiä kesäkukkia. Nämä kosmoskukat, jotka siemenestä esikasvatin sisällä, ovat kasvaneet melkein 150cm korkeiksi ja juuripaakkukin oli valtava.


Aamulla oli yksi aste plussaa.

Joten päätin alkaa tänään sipulikukkien istutuspuuhiin. Olen työkavereiden kera tilannut Viherpeukaloilta sipuleita ja lisäksi ostin muutaman Kodin Terrasta. Nyt sipuleita on yhteensä 131 kappaletta.


Onneksi mies osti minulle synttärilahjaksi kätevän sipulin istutuslapion. Tai tiedä sitä onko kätevä, mutta testaukseen se pääsi.


Ja olihan se kätevä!
Tosin jos kivi oli eessä, sitten ei niinkään kätevä ollut.
Työntö maahan vaan, nosto ja kahvaa puristamalla sisäkkäin, multa tipahti maahan :)



Sarjatyöskentelyä :)


Maahan istutin
2 jättilaukkaa
15 ukkolaukkaa (entisten 10 lisäksi)
15 rusolaukkaa (uutuuksia minulle)
15 sinilaukkaa
30 kirjopikarililjaa (kokeilu meneekö täällä)
10 lumikelloa

3 kommenttia:

  1. Kätevän oloinen apuväline! Ja komea satsi sinulla on keväällä tulossa sipulikukkia, wau.

    Itsekin tilasin jotakin uutta, tai sitten vaan selasin katalookeja ja ajattelin tilaavani... No, pari viikkoa vielä lienee helppoa istutusaikaa jäljellä, ja onpa naapuri kaivanut sipuleita kohmeiseen maahan rautakangenkin avulla, joten ei tässä vielä hirveä kiirus ole ;)

    VastaaPoista
  2. Minä olen ostanut vasta yhden sipulipussukan. Viime syksynä muuton jälkeen istutin sipuleita, mutta olivat aika kurjia. Enää en pistä samoihin paikkoihin. Katsotaan nyt, mitä teen noiden sipuleiden kanssa. Muuta puuhaakin on aika lailla...

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi!