27. toukokuuta 2012

Tuulista sunnuntaita.

Vähän laajempaa kuvakulmaa terassille ja leikkipaikalle.


Kekkilän askelkivien asennus kävi helposti. Vielä toistaiseksi tässä saa nurmikko olla.



Tänään vähän viimeisteltiin terassia. Laitettiin alalautoja paikoilleen.


Ja suunniteltiin tulevaa projektia.
Tähän haluaisin korotetun istuinalueen ja matkaa on 6,7m, joten pitää vähän laskeskella että onko varaa tehdä muurikiveyksestä. Samaten istutusalue kasvaa kaarevan alueen verran ja asennan samanlaiset pyöreät askelkivet leikkipaikalle.
Keltaiset tähdet on valaisinpylväät :)


Poistelin rikkakasveja ja nostin tiilimursketta vähän talven jäljiltä ylemmäs.


Tiilimurska on talven jäljiltä tämän näköinen, joten kohennus on kyllä paikallaan.


Toiseen päätyyn mies teki pienen apuaskelman. Mun mielestä nousu oli liian korkea. Tältä puolelta nurmikko lähtee pois ja tilalle tulee samainen kiveys kuin etupihalla, jota jatketaan leikkipaikalle.


Teinkin jo oikoreitin leikkipaikalle jääneistä kivistä.



Kukkanuppuja työnnetään, ennenkuin kunnolla lehdetkään on nousseet mullan päälle.
Muistaakseni valkoinen kesäpikkusydän.


Nämä yksilöt eivät ole vielä avanneet nuppujaan.
Kirjopikarililjoja :)

3 kommenttia:

  1. Kävin tutustumassa paremmin tänne sinun sivuille ja varsinkin tuohon kasvihuone-osioon. Voi että mie tahtoisin ison kasvihuoneen! ..mutta tyydytään nyt pienempiin juttuihin kun rivarissa asutaan :)

    En löytäny puutarhoja pohjoisempaa kuin Oulusta tuolta avoimista puutarhoista. Onko ne vasta päivittymässä vai miksihän sieltä ei löytyny?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja kiitos :) Nyt on kasvihuone saanut vähän enemmän asukkejakin, että sitä voi kasvihuoneeksikin kutsua eikä vain huvimajaksi.

      Itse en ole vielä ehtinyt omaa puutarhaani laittaa luetteloon, kun kuvatkin pitää tsekata. Kyllä meitä on osallistumassa noin kymmenkunta puutarhaa Rovaniemeltä :)

      Poista
  2. Ahaa, täytyypä tutkia myöhemmin enemmän sitä avointen puutarhojen sivustoa. Katoin sitä vain nopeasti niin saatoin naputella hopussa väärinkin. Onpa mukava sellainen tapahtuma :)

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi!