17. kesäkuuta 2012

Haketta 1 kuution verran

Perjantai-illalla pihalle saapui tämmönen järjettömän suuri säkki.


Säkissähän on sisällä puunkuorihaketta. Säkki on kuution kokoinen.


Onhan tämmönen puunalusta ihan nätti. Mutta ruoholla on tosi vahvat juuret ja ne kyllä saa tukahdutettua varsinkin pienet taimet aika hyvin. Siksi pitäisi jättää reilu multatila kasvien juurelle.


Minä sitten aloin kanttaamaan ja kaivamaan nurmikkoa etupihan pihlajantaimien alta pois. Muotoilin jokaiselle puulle ympyrän, jonka halkaisija on noin metri.
Yritin säästää juuressa kasvavia mesimarjoja ja helmihyasinttejä.



Sitten lappasin kolme lapiollista haketta joka puulle. Sillä sai ympyrän täytettyä. Hakkeen kerrospaksuudeksi tuli noin 4cm.

Ennen ja jälkeen:


Eiks tullu nättejä ympyröitä?
 


Hake oli aika helppoa lapioitavaa, kun oli niin kevyttä, joten innostuin sitten jatkamaan hommaa ja siinähän se päivä sitten hurahti. Etupihan sivustallekin kottareilla kuljetin noin 10 kottikärryllistä.


Kasvit tulee paremmin esillekin :) Toiveissa kumminkin että nämä tästä kasvaisivat pian ja täyttäisivät tilan.


Tässä puolella pihaa multa oli tuotu jostain pellolta ja oli tosi savipitoista, halkeili ja kovettui pahasti. Ehkä tämä hake sitten osaltaan auttaa kasvien viihtymisessä ja pitää samalla rikkaruohot poissa ja kosteutta maanpinnassa.


Etualalla on perennoja vielä kasvussa, niiden juurille en haketta laittanut. Taustalle, rajalle pitäisi vielä yksi sermi tehdä.


Hakkeen tilasin LeonFi-nimiseltä yritykseltä, joka on puunkorjuun ja metsänhoidon ammattilaisten verkosto. Palveluihin kuuluu:
- tukki- ja kuitupuun osto ja myynti sekä korjuupalvelu
- energiapuuranka ja -hake polttoon sekä hake pihoille ja puutarhoihin
- metsänhoito

Parasta tässä on että tämä hake tulee moninkerroin edullisemmaksi kuin kaupan tarjoamat hakepussit (á 50l) sekä tämä kuution säkki (tai vaikka pienempi/isompi tilaus) tuodaan kotiin asti (Rovaniemen alueella).


(Klikkaamalla pääset tilaamaan)

4 kommenttia:

  1. No on aikamoinen ero! Tolla saa kyllä niin siistin vaikutelman aikaiseksi. Mulla ois kans 20 säkkiä odottamassa levitystä, kymmenen jo laitoin, mut eihän se riittäny pal mihinkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä 50l säkistähän saa noin neliön verran, jos laittaa 5cm paksuudelta. Se olisi varmaan riittänyt kolmelle puulle :)
      Ei teilläpäin tarjota tämmöstä hakkeen ostomahdollisuutta?

      Poista
  2. Mua ärsyttää se, että aina kun löytyy joku edullinen juttu, niin se on aina jonkun tietyn alueen, joka on aina eri kuin meidän =D

    Piha siistiytyi kummasti. Hauska seurata, kun teet niin alusta kaikkea.

    VastaaPoista
  3. Kaupasta ei tosiaankaan kannata haketta osta säkki kerrallaan, jos enemmän tarvitsee. Tulee aika hintoihinsa. Tein meidän hakkeen itse oksasilppurilla.

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi!