11. toukokuuta 2014

Äitienpäivänä

Oikein Ihanaa Äitienpäivää kaikille Äideille ❤️




Meillä satoi eilen valtavia hiutaleita lunta sekä vettä ettei ulkona mitään voinut tehdä. Ruukutin sitten taimia isompiin ruukkuihin sisätiloissa ja sain pestyä kaikki ikkunat.



Tänään aamusta peittelin sanomalehdellä yhden viime kesänä vanhoilla nurmikon paloilla täytetyn kasvulavan. Ettei ruoho pääse kasvamaan. Päälle kippasin neljä säkkiä puutarhamultaa.





Toinen lava jäi vielä koska se on vielä aika vajaa. Pitää lehtikompostia tyhjätä siihen ensin.



Sitten innostuin uusimaan viime kesänä asennetut kivet keittiön terassille. Niissä piti vähän sipsuttaa turhan tiheästi että askeleet osui kiville. Nyt laitoin kolme kiveä rinnan ja kivien väliin jäi n. 25 cm.





Tässä vielä kuva vanhasta kiveyksestä viime kesältä.



Sitten päätettiin tyhjentää kompostoria. Lehtikompostit oli vielä jäässä ettei niistä irronnut mitään.






Hyvin saatiin kaksi kottikärryllistä tavaraa joka laitettiin jatkomuhimaan Kasvulavaan jossa oli vähän vajetta. Kylvän tähän kukkia tänä kesänä ja ensi kesänä se on sopiva juureksillekin.




Haettiin juhannusruusuja jotka saatiin ilmaiseksi ja istutin ne puuvaraston nurkalle sekä muiden ruusujen joukkoon täytteeksi. Haen vielä muutaman lisää puuvaraston nurkalle että saadaan vähän suojaa takapihalle.






Loppuilta menikin sitten uudistuksia pähkäillessä. Etupihalle pergoloiden suunnittelua ja keittiöterassille vähän lisää muurikiveystä ja takapihan nurmiympyräkin alkaa pikkuhiljaa muodostua.
Oikein talon tikapuille kiipesin tämän kuvan saadakseni (ja mulla on korkeanpaikan kammo).






Illan kruunasi hieno ilta-aurinko!

2 kommenttia:

  1. Hei siis loistoidea tuo että nurmikonpalasia voi laittaa kasvulavan pohjalle ja sanomalehteä päälle! Mulla on iso keko semmoista "joutomaata" enkä oikein ole tiennyt miten sen voisi hyötykäyttää. Nytpä tiedän, kiitos vinkistä! Täällä kanssa on tullut taivaalta kaikenlaista, nyt vihdoin näyttää että ensi viikonlopuksi lämpiää. On sitä odotettukin.

    VastaaPoista
  2. Kyllä noissa kasvilavoissa kelpaa kasvien kasvaa.

    Niinhän se on, että hyvin suunniteltu on jo puoliksi tehty.

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi!