2. kesäkuuta 2016

Damn Weeds

Muutaman päivän tauko puutarhan hoidosta. Kevätjuhlia ja muuta kiirettä.
Heti sen huomaa kuin rikkakasvit aivan varkain kasvaa roilottaa nopeasti kun ei kukaan ole nyppimässä pois. Ärsyttävää. Ja viikonloppuna vielä kylmät ilmat tulossa..

Mulla riepoo pari istutusaluetta, kun ne kasvaa täynnä kortetta. Täytyy varmaan nakella sinne kourakaupalla lannoitetta. Taitaa olla niin köyhää maata kun ruusupensaatkaan ei oikein hyvin kukoista. Olen yrittänyt istuttaa poimulehteä alueiden reunoille hillitsemään kortteen kasvua ulos penkistä, mutta aika toivottomalta näyttää. Hyvän vinkit tämän inhokin poistoon otetaan vastaan!


Nurmi on taas tänään leikattu. Alkoi olla jo ruokottoman pitkä. Vaikka vasta sunnuntaina se leikattiin.

Keijupuutarhakin alkaa olla voimissaan. Keltamaksaruohot ovat virkistyneet, kuten myös poimulehti. Stockmannilta ostin pari uutta koristetta minipuutarhoihin viime perjantain Oulun reissulta.



Betonipallot on veikeitä koristeita. Näitä saisi olla lisääkin.
Unelmatädyke alkaa suojaisassa paikassa kukkimaan.



Lumipalloheisi jätti viime keväänä kokonaan kukkimisen väliin, nyt onneksi näyttää tulevan nuppuja. 
Patjarikko on hellyttävä yksilö ja hienosti näyttää virkistyneen talven tuhojen jälkeen.



Kohta loppuu lapsilla koulut ja pitkät päivät viettävät tylsyyksissään. 
Pitäisikö pestata ne rikkakasvien poistajiksi???

12 kommenttia:

  1. Kiva postaus. Ihana tuo keijupuutarha. Samoin tykkään tuosta tienviitasta, se on todella kaunis. Oletko tehnyt sen itse? - Ihanaa viikonvaihdetta!

    VastaaPoista
  2. Täälläkin saa alvariinsa taistella rikkojen kanssa.. Ei ole mitään hyviä konsteja jaettavaksi, kait on vaan kitkettävä! Kauniilta siellä näyttää :) Taas aloin himoitsemaan noita betonipalleroita, en vieläkään ole saanut aikaiseksi vaikka suunnitelmissa on ollut jo monta kesää.

    VastaaPoista
  3. Valitettavasti en osaa auttaa rikkakasviongelmassa, mutta facebookin piha ja puutarha -ryhmässä kovasti kyselevät vinkkejä ja neuvovat ja muistaakseni jotaki oli tuosta kortteestaki, mutta tais olla vain tunnistusavun tarpeessaa kysyjä. Täälä myös, nurmikon leikkasin viime sunnuntaina ekan kerran ja nyt näyttää että on kasvanut samaan pituuteen takasin, minusta nopiasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku oli sorakäytävällä laittanut rikoille etikkaa. Pitäisikö kokeilla? Eilen harasin taas käytävää.

      Poista
  4. Lasten työllistämisestä tyttäreni tuumas että pestaa veli... Työkaveri aikoi testata vanhan ajan konstia kortteeseen eli laittaa ensin muovikäsine käteen ja sitten sukka, jonka kastaa varmaan johonkin roundup-tyyppiseen ja sitten vetää myrkkyä juureenkin niin pitkälle kuin saa. Pitääpä kuulostella miten onnistui. Itse lannistuin lukiessani kortteiden juurien pituudesta.

    VastaaPoista
  5. En oo mäkää viälä keriinny petoonitöihin asti. Pari pallomuattia orottaa. Nurmikolla on ny viätävän kova kasvuvauhti päällä. Yäk! Söpö keijupuutarha :)

    VastaaPoista
  6. Peltokorte onkin todella hankala ja ikävä vieras puutarhassa. Sen nujertamiseksi ei oikein ole muuta hyväksi osoittautunutta konstia, kuin sen ahkera kitkeminen. Myrkytyskään ei tunnu auttavan, sillä jossain vaiheessa syvälle maahan ulottuva juuri alkaa taas työntää uutta kasvua. Maan kattaminen valoa päästämättömällä peitteellä on yksi keino, mutta peitteen pitäisi olla paikoillaan ainakin pari vuotta, jollei kauenmminkin, jotta korte talttuisi, jos edes silloinkaan.

    VastaaPoista
  7. Ihana keijupuutarha, olen jo pitkään suunnitellut sellaista, sekä betonipalloa. Sinulta löytyy pihalta vaikka mitä! Minulla on innokas rikkojen nyppijä, mutta sitä ei voi ihan joka paikkaan päästää 😊

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi!