4. kesäkuuta 2011

Kiveys osa 1 valmis

Minun tytöllä alkoi ensimmäinen oikea kesäloma. 1-luokan todistus oli hyvä :)
Poika (Juhannuksena 4v) oppi eilen ajamaan ihan itse ilman apurattaita. Meille tuotiin pikkuinen poikien pyörä, missä ei rattaita ollut ja siinä kun touhuttiin, niin poika otti pyörän vaan alleen ja lähti polkemaan :)


Ihana tyttö ja ihana poika.
Tosin tuo samainen ihana poika on taas leikkinyt minun penkissäni (ärrmurr..)


Jouduin taas siirtämään pensaitani. Samoja, joita jo kertaalleen olen tänä keväänä kaivanut ylös. Viimeksi piti multapintaa nostaa ja nyt hoksin että nehän kasvoi aivan liian lähellä uutta polkua. Isoina tuosta polusta ei olisi varmaan voinut kävellä, kun pensaat olisi ollut edessä.


Ja taas jaoin kaksi. Hih, taimitarhalta viime kesänä ostin 4 taimea ja nyt mulla on jo 8 :)
Ne kaksi kasvaa alla kuvassa kiveyksen päätteenä (näkyy vähän huonosti vaan).


Kiveyksen eka osa on valmis. Autotallin reunaan jätin näitä pikkuisia kiviä, joita mulla on "kaikkialla". Pitäisi varmaan vielä joskus käsitellä tuo kivijalka, kun on niin epäsiisti.



Alla on kuva, miten näkyy ohikulkevalle tielle meidän takapihaa. Tässähän on kasvamassa pensasaita, mutta aika kauan saapi odotella näkymän sulkeutumista. Kiveyksen päätyynhän istutin kaksi pikkuista angervoa ja niiden taakse olisi tulossa pihlaja ja siellä kasvaakin jo yksi pihlaja-angervo, joka saa surutta siitä vallata tilaa. Kasvihuoneen taakse siirsin pikkuisen ruusun alun (tontilta löytynyt). Sekin saa surutta levitä mielin määrin. Katotaan, niin eivät varmaan leviä vaan kuolevat pois, kun nyt oikein luvan kanssa saisivat..

Siirsin pensasaidan edustalle kolme lemmikin alkua toisaalta. Nämäkin on tulleet toisen taimen mukana. Nekin saa levitä surutta paikoilleen :)


Alla olevaan kuvaan piirsin niiden aidanteiden paikat suunnilleen. Välissä on kuusi aitataimea ja näiden edustalle multa-alueelle tulisi pensasta ja ainakin yksi rungollinen pihlaja.


Meillä on taas järkky ilma. Välistä aurinko paistaa, sitten alkaa tuuuuuulla ja tuuleekin kovasti, sitten sataa ja paistaa aurinko yhtä aikaa ja taas tuulee..

2 kommenttia:

  1. Kyllä olette paljon saaneet tehdyksi ja kesä on vasta alussa! Näyttää hienolta ja kasvihuone ja kaunis myös. Se sipulikukka jota hämmästelit taitaa olla ukkolaukka. :)

    VastaaPoista
  2. Niin muuten taitaa olla! Itsekin tarkemmin sitä tarkastelin kun on vähän auennut enkä tosiaan muistanut että sellaisiakin olen maahan istuttanut :)

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi!