27. kesäkuuta 2010

Juhannuksen viettoa ja leikkipaikan esittelyä

Meillä sattui tänä vuonna osumaan pojan 3-vuotisjuhlat näin Juhannukseksi. Niitä on juhlittu herkkujen kera.

Juhannukseksi sain myös kunnostamani puusohvan sisälle arvoiseensa paikkaan. Puusohva on isäni isän Karjalasta evakkokuormassa mukanaan tuoma sohva, mikä oli ruskea alunperin ja jonka puukoristeet oli harmittavasti osittain lähteneet irti. Mutta hieno siitä tuli. Vielä jäi istuintaso pinnoittamatta oikealla päällisellään kun kaupungista ei löytynyt valkoista tekonahkaa.
Mäkärät ovat ilmaantuneet riesaksi asti. Ne tunkevat silmille ja suuhun. Pihalla on siis turha oleskella ilman myrkkyä, sisua tai tuulta :)

Minä olen entisen kodin puutarhan tapaan rikkonut kukkapenkkien reunoille rikkoutuneita kattotiiliä. Tämä oli minusta kätevä tapa käyttää hyödyksi rikkoutuneita, mutta käyttökelpoisia tiiliä. Penkit vieläkin huutavat tyhjyyttään, mutten pidä kiirettä niiden täyttämisessä. Ensin pitää saada kuosiin piha ja talo :)

Jakamani kuunliljat vähän nuokkuvat, mutta melko hyvin osa on jo nostaneet päänsä ylös. Takapihalla vihertää jo toinenkin kylvetty nurmikon osio.

Leikkipaikkaakin ollaan siistitty. Sinne kone pyöritteli kolme isoa kiveä, joita olen harjannut puhtaaksi. Kovin on tiukassa lika niissä. Toinen kivistä, vasemmanpuoleinen on sinertävä ja toinen punertava. Toinen siis tytölle ja toinen pojalla, osuvasti punainen kivi onkin isompi kuten isosiskokin :)

Leikkipaikka tullaan ympäröimään kasvillisuudella ja yhden penkin olen jo erottanut nurmialueesta. Toinen penkki on aluillaan, siihen iskin maahan äidiltä saadut ruskoliljat.

Olemme ostaneet paikalliselta leikkipaikkavalmistajalta eli Lappsetilta kakkosluokan leikkivälineitä. Näissä ei juuri mitään eroa ykköseen huomaa, ehkä maalipinnassa tai levy on halkeillut tms. Niitä on sijoiteltu sopivasti leikkialueelle. Uusimpana iskettiin maahan tuollainen pöytä, jossa on pieni putken pätkä, josta voi pudottaa vaikka hiekkaa maahan.

Lisäksi löytyy liukumäki, johon teimme ensihätään portaat, jotka näemmä taitaa jäädä sitten lopullisiksi (näin käy aina). Jousikiikku on mukava, siinä voi aikuisetkin kiikkua. Hauskasti yllä olevassa kuvassa näkyy sateen jälkeen hiekassa jousikiikun alle jäävä kuiva alue. Rakentamisesta jäi jäljelle paksu, raskas palkinosa, josta kekkasimme tekasta penkin. Kaksi harkkoa vaan alle. Vielä kun puun pintaa hio ja lakkaa vaikka venelakalla tulee penkistä hieno :)

Vielä olisi yksi pöytäryhmä asentamatta, mutta jonkinlaista vanerilevyä se vaatii allensa. Katsoin huvikseni mitä tämä tuote maksaa ja se oli lähes 600 euroa hinnastossa ja meille se maksoi noin 50 euroa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi!