26. elokuuta 2012

Ensi kesän suunnitelmia

Tässäpä yksinkertainen ohjeistus kivipolun tekoon :)
 
Kuvassa näkyy valmista pintaa, puolivalmista pintaa ja tekeillä olevaa.
Mulla on käytävät 0-8mm sorasta, joten on helppo kaivaa kiville tila. Pyörittelen kivistä mahdollisimman tasaisen pinnan päälle ja kaivan soraan sille paikan. Lopuksi lapioin kivien päälle soraa, josta harjaan ylimääräisen pois. Sateen jälkeen saumaus näyttää luonnolliselta.
Kivet on erikokoisia, pienimmät noin nyrkin kokoisia. Osa on niin matalia, että luultavasti laitan ensi kesänä pintaan kuivabetonia, jolla sidon kivet paikoilleen.
Työvälineinä on polvialusta, metallinen puutarhalapio, jolla saa kaivettua kiville tilaa, kivivasara, jolla saa naputeltua kiviä tiukemmin maahan sekä harja, jolla harjaan liiat sorat pois kivien päältä.
 
 
Minä olen hankkinut muutaman vanhan työvälineen ja ne pääsi liiterin seinälle. Vielä yritän tekasta kyltin talikon oikealle puolen, johon tulee "Liiteri"-sana.
Teroituskivi on isäni kotitalosta. Sille pitäisi tehdä jonkinlainen teline.
Kuvailin muutamia materiaaleja joita ensi kesänä käytetään hyväksi.
Rikkoutuneita kattotiiliä mies vaihteli ehjiksi tänään, joten rikkoutuneet käytetään ensi kesänä uusien istutusalueiden reunoihin.
 
Kaksi aitapylvään jalkaa ostin kirppikseltä 5eurolla. Näistä tehdään luultavasti kasvimaalle portin jalat. Itse portin malli on vielä vähän hakusessa. Terrassa oli myynnissä köynnösruusua 'Pohjantähti', jota haluaisin kasvamaan portille humalan lisäksi.
 
Meidän lähelle rakennetaan kahta rivitaloa. Mies hakee (luvan kanssa) sieltä jätelautaa. Näin omakotitalorakentajan silmissä tämä tavara ei täytä minun määritelmääni jätelaudasta. Erittäin käyttökelpoista tavaraa on nakeltu roskalavalle. Näistä me rakennetaan ensi kesänä puuttuvia sermejä.
 
Samalla kiersin puutarhaa ja kuvasin paikkoja joita pitää kunnostaa ensi kesänä.
Tässä yksi. Meidän takapihalla oleva talon sisäkulma.
Itse ajattelin tähän kolmion mallista kestopuuterassia, jossa voisi olla jokin vesiaihe, joka minulta puuttuu pihalta. Sähkötkin saattaisimme saada viereisen terassin alta.
(valkoinen pitkä lauta on jäljelle jäänyt sisäkaton paneli, josta poikamme on tehnyt "linkan" eli hyppyrin pyörälle)
 
RoseGarden jäi kesken. Niin kesken että rikkakasvit rehottaa..
Käänsin tämän paikan nurmikon ympäri ja tarkoitus on istuttaa tähän lisää erilaisia ruusuja. Hyvä alku on jo, paikalla kasvaa noin 4 erilaista ruusua. Tätä pitää siis kunnostaa. Samaten sängynpäädyt aion ottaa työn alle ensi kesänä.
 
Uudet kasvulavat on vielä ilman multaa. Sekä näiden ympäristö on keskeneräinen.
 
Liiterin edustalle rakennetaan ramppi, jolta pääsee helposti ruohonleikkurilla vasemman puoleiseen pikkuvarastoon sekä kottikärryillä polttopuulastin kera oikean puoleiseen puuvarastoon. Eli ramppi tehdään koko varaston seinämän pituisen. Kivipolku on rakentumassa sitten tähän tulevaan ramppiin.
 
 
Aurinkoinen viikonloppu sujahti hetkessä ohi :)

24. elokuuta 2012

Hallan vaara

Mustikoita pakkasessa 15 litraa :)
Tosin itse en joutunut näitä poimimaan enkä putsaamaan.
 

Aamulla oli taas pari astetta lämmintä. Kasvihuone on huurteen peitossa. Päivänsini on paleltunut.
 

 
Sisällä tosin kasvit vielä pärjää. Ananaskirsikka kokeilu on tuottamassa ekaa hedelmää.
Kukistakin sain vähän paremman otoksen napattua nyt. Kukkia on kymmenkunta. 

 

 
 


Kasvimaalla rehottaa laatikko. Salaattia saisi syödä kyllästymiseen asti..
Herneitä on poimittu ekoja. Porkkanoista tuli vähän laiheliinejä.
Kasvimaasta tuli tosiaan onnistunut, kun sehän sijaitsee vähän alempana kuin muu puutarha, joten luulen että tämäkin suojaa kasveja hallalta.
 



Ja eka kiiltoleimu kukkii :)
Ostin kaksi näitä tänä keväänä ja toinen kukkii. Toisessa vasta nuppuja. Kyllä vaan valkoinen väri on hieno, ei voi muuta sanoa. Näitä lisää ja paljon. Harmi kun kukkii näin loppukesästä.
 

21. elokuuta 2012


^ Ihanaa!

Pienoinen syysväsähdys vaivaa tuon puutarhapäivän jälkeen.. vielä olisi jotain tekemistä pihassakin ennen todellisen syksyn tuloa. Sunnuntain jälkeinen maanantaiaamu alkoi +2 asteen lämpötilassa!!!
Auton ikkunoita sai tosissaan ravata jäästä :(

Pientä piharemonttia -blogin Annu lähetti minulle tuon ylläolevan kuvan.
Todellinen piristys, kiitos :)

Annulle minäkin laittaisin kuvan takaisin, kuulut yhteen suosikkiblogeista, jotka luen ensimmäisenä omasta puutarhablogi-listastani.

Kuvaa saapi jakaa eteenpäin viidelle bloggaajalle.
Minä jaan kuvan:

1. Geraniumille Tontti 559 m² -blogiin

2. Tiinalle Tina's -blogiin

3. Katille Gardenia -blogiin

4. Vilmalle Kivisen Vilma -blogiin

5. Marialle Marian koti & puutarha -blogiin

Käykäähän tutustumassa, jos ei vielä ole tuttuja blogeja.

*********

Tunnustuksen säännöt ovat seuraavat:

1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka antoi tunnustuksen.
2. Anna tunnustus eteenpäin 5:lle lempiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.
3. Kopioi Post it - lappu ja liitä se blogiisi.
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu
vain Post it - lapulla ja toivo, että lempibloggaajasi jakavat
sen eteenpäin

***********

ps. meidän pihavalot on saapuneet ;)

19. elokuuta 2012

Avoin puutarha :)

Ensimmäinen osallistuminen Avoimet Puutarhat -päivään on ohi :)
Ja olipas vaan kokemus. Ensimmäiset vieraat tuli hieman ennen klo 12 ja viimeinen vähän jälkeen klo 18. Vieraita kävi vajaa 200!
En olisi ikinä uskonut että näinkin moni lähtee liikkeelle puutarhavierailun vuoksi.
Rovaniemeltä oli mukana 7 yksityispihaa ja myös kaupungin puistoalueita, hautausmaita, ryhmäpuutarha-alue sekä Arktinen puutarha oli mukana.
Itse en ehtinyt 6 tunnin aikaan kuin käväseen vessassa. Vieraita oli välillä pihassa yhtäaikaa 20-30, huikeata!


Mutta ihan rättipoikkiväsyneeksi päivä kyllä minut veti.


Eilen saatiin valmiiksi meidän keinuvanhus.
Spreijasin mustaksi keinun rungon ja valmiina ollut punainen istuinkehikko näytti hienolta, joten hain puna-ruskean maalin ja vedin uuden kerroksen vanhan päälle. Istuinosat tehtiin ruskeasta kestopuusta. Olisin halunnut kapeaa kestopuurimaa, mutta niitä ei jälleenmyydä asiakkaille irtotavarana. Ehkä joltain keinun valmistajalta olisi saanut, mutta ei jaksanut alkaa metsästää.




Nyt on hengähdystauon paikka..

17. elokuuta 2012

Keinuten sunnuntaihin :)

Onhan ne vaan yhdessä aika valtavan suuri pari.
Maalattiin pojan kanssa yhdessä keinun runko eilen. Poika oli maalauksen jälkeen aivan mustissa viiruissa, mutta niin onnellinen, kun vihdoin sai tarttua sutiin. Sitä on koko kesän kinunnut.
Keinun alle sijoittelin Lappsetin turva-alustoja.
Ja epäilijöille, että pyöreä keinu olisi vaan joku lekottelukeinu. Niin siinä saa näinkin suuret vauhdit. Mutta tosi mukava siinä on selällään maata ja keinua hiljakseenkin. Harvassa keinussa voi makoilla!
Tämäkin keinuvanhus on jo päässyt oikeaan muotoonsa. Huomenna kävästään ostamassa jotain rimaa istuimeksi ja selkänojaksi. Rungon spreijaan valkoiseksi kunhan saan siitä enimmät irtoilevat maalit ja ruosteet pois ja keinun kehikon mustaksi.
Puutarha alkaa olla valmis sunnuntain Avointen Puutarhojen päivään :)
Tosin siivoamista terasseilla riittää. Lasipöytä on taas täynnä jotain siitepölyä :/
Mutta välillä onneksi tarjotaan sirkustemppuja, joten siivoaminenkin sujuu mielekkäästi :)
Paikallisesta (tai oikeestaan vähän suurempilevikkeisestä) lehdestä löytyy minun pieni puhelinhaastattelu sunnuntain päivästä. "Miltä nyt tuntuu päästää ihmisiä omaan puutarhaan?"

14. elokuuta 2012

Have a Swing

Tänään meille nousi keinu pystyyn.
Hyvin on vielä kesäpäiviä jäljellä, kun tänäänkin oli +25 astetta kotimittarissa.
Voi sitä riemua!
Keinun tilasin keväällä HobbyHallista yhdessä kompostorin kanssa.
Viereen laitettiin ystävältä ostetut renkaat.
Niissä saa sitten voimaharjoittelua suorittaa koko (?) perhe.
Keinu tehtiin A-päädyillä ja päälle kurkihirsi, ja koko kompleksi ruuvattiin ruuveilla kiinni.
Jalat upotettiin maahan syvälle, noin puoli metriä. Koekeinunnassa keinu vähän heilui joten laitettiin vielä lankku kurkihirren päälle sekä ruuvattiin kestopuulautoja kiinni maan sisällä oleviin jalkoihin. Näillä saatiin keinu pysymään paikoillaan.
Huomenna keinu tietty vielä maalataan :)
Materiaalikustannukset keinulle 0 euroa, koska kaikki on rakentamisesta jääneitä lankkuja ja parruja. Ainoastaan itse keinuntavälineet maksoivat.
Tässäpä toinen keinu. Tosin vielä paloina ja tosi huonolla hapella.
Sain tämän miehen kotipuolesta, jossa se on viettänyt hylättynä aikaansa. Kaikki osat on tallessa, paitsi istuin- ja selkäosat ovat lahonneet ja kettingit on hukassa.
Mutta eiköhän me tästäkin ihan kelpo keinu vielä saada :)
Tässä taas kirppikseltä ostamiani vanhoja työkaluja.
Nämä pääsee liiterin seinälle.
Illat alkaa täälläkin olla melko pimeitä. Tykkään.
Saa polttaa kynttilöitä.
Sain synttärilahjaksi Arabian Fire -tuikun, joka muistuttaa tosi paljon betonia josta tykkään.