Hyvää Uutta Vuotta 2015!
Tein maitopurkeilla tällaisia jääkuutioita. Syntyivät hetkessä -23 asteen pakkasessa ennen Joulua.
Väriä sain punajuurella ja sinisellä elintarvikevärillä.
Onneksi sää lauhtui uudeksi vuodeksi ja pääsi pitkästä aikaa kävelylenkillekin. Ympäristö on nyt kauneimmillaan kun puut on kuurassa lumesta ja kaikkialla on valkoista.
Oma puutarha vielä nukkuu..