17. kesäkuuta 2019

Kuolanpionin aikaan

Ensimmäinen pioni kukassa, kuolanpioni.
Minulla kasvaa tässä muurikiveyksen edessä seitsemän erilaista pionia. Kuolanpioni aloittaa ensimmäisenä. Sen varhain keväällä alkavaa hurjaa kasvua on ilo katsella.








Uudistimme myös meidän perinteikkään puutarhakeinun, joka on miehen mummilasta.
Teimme tähän itse istuin- ja selkänojan noin 5 vuotta sitten ja nyt keksittiin uudistaa keinua hieman. Meillä on ollut jemmassa jostain saadut parit saunan lauteet, joista toinen kävi yksyhteen keinun selkänojan kanssa. Istuinosaan uusittiin vain etureunaan yksi muotoiltu saunan laude.


Keinu ennen:


12. kesäkuuta 2019

Valkoisten kukkien aikaan

Hankin täksi kesäksi vain valkoisia kesäkukkia ruukkuihin. Tykästyin kovasti rauhalliseen ilmeeseen.





Takapihan terassin viereen tuli nämä alla olevat, jotka on aina välillä paossa kylmää säätä.



Pilvikirsikka kukki taas upeasti kuin valkoinen pilvi. Heti pian rautatieomenapuuhun tuli muutama kukka. Jänikset ovat päässeet rokottamaan sitä vähän talven aikana.


Varjolilja on kasvanut ihan valtavaksi pöheiköksi. Täytyy muistaa ensi keväänä jakaa sipuleita.


Metsätähti ihastuttaa herkkyydellään kivipolun varrella.




Thalia-narskun ja Queen of the Night -tulppaanien yhdistelmä on minusta onnistunut.




5. kesäkuuta 2019

Takapihan muutoksia

Takapihalle on myös tehty hieman muutosta jo tälle keväälle.

Harmiksi ei tästä kohdasta juuri valokuvia löydy, kun tämä on aina ollut vähän kesken ja tätä on muokattu useastikin. Meidän kasvihuone sijaitsi siis aikaisemmin kuvassa näkyvällä puulaudoituksella ja sen ympärille naputtelin sitten kivipolun. Kivipolku vain päättyi vähän äkkinäisesti pihakiveykseen. Pihakiveys johti taas pöytäryhmälle mikä aikaisemmin sijaitsi yhden sermin edustalla. Pöytäryhmä siirtyi poistetun kasvihuoneen paikoille, joten kulku jäi vähän turhaksi. 

Tänä keväänä sitten sain ajatuksen että jatkan kivipolkua vastaavasti kuin puulaudoituksen toisella puolen ja siirrän muurikiveystä myötäilemään polkua. Istutusalueesta tuli pisaran mallinen.


Kivipolku syntyy tosi nopeaan pehmeään hiekka-soraan.


Tässä muurikiveys jo siirretty myötäilemään kivipolkua, joka on vielä hieman kesken. Jatkoin siis perennapenkkiä hieman ja kohdalle jossa on vain yhden kerroksen verran muurikiveystä tuli nurmikon siemenet.


Tässä kuvia alueesta ennen. Aikaisemmin kulku oli tosiaan luontevaa kun pöytäryhmä ja pihakeinu sijaitsivat tuossa. Mutta kasvihuoneen poiston jälkeen kuvan pöytäryhmä siirtyi ja poistin myös kuvassa näkyvän istutusalueen pöytäryhmän ympäriltä, joten kulkua ei enää tästä kohdin juuri ollut.


Alkujaan muurikiveys oli suorana pötkönä joka alkoi haittaamaan silmää ja muutama vuosi sitten pyöristin sitä kuten alla näkyy ja tein kivipolun ulottumaan kiveykseen asti puulaudoituksen takaa.



Mutta puulaudoituksen taustalla kulkeva kivipolku ei ollut tasapainossa, 
kun kivipolku ei ulottunut yhtä pitkälle molemmilla puolin.


Nyt kun kivipolkua on jatkettu, alue on tasapainoittunut eikä ole niin keskeneräisen näköinen.


Pisaran mallinen istutusalue.
Poistin riippapihlajan taustalta rusopajuangervot ja siirsin ne kasvamaan toisaalle aidanteeksi. Ne olivat hieman liian korkeita tähän eikä riippapihlaja päässyt oikeuksiinsa. Nyt taustalla kasvaa raparperi minkä siirsin vaahteran vierestä ja näin myös vaahtera pääsee omaan arvoonsa. 
Lisäksi taustalle siirsin rantakukkaa joka kasvoi liian ahtaassa paikassa sinikuusaman ja jättipoimulehden välissä.



Alla olevasta kuvasta näkyy että sermin edusta on muuttunut kun siitä on poistettu pöytäryhmä ja istutusalue. Sermin takana oli kasvimaa laatikoineen jonka olen poistanut pari kesää sitten ja nyt yritän aluetta saada samalle tasolle muun puutarhan kanssa. Sermiä pitäisi hieman oikaista.


Tässä alla vielä vaahtera, jonka vierestä poistin hyvin voivan raparperin. Jaoin sen viiteen osaan, josta luovutin eteenpäin neljä uutta alkua. Poistin myös vaahteran taustalta heinäseipäitä ja verkon, johon kasvoi humalaa, nekin luovutin eteenpäin (juuret on muuten aivan järkkyjä). 
Muotoilin vaahteran kasvupaikkaa ympyrän malliseksi ja sen juurella kasvaa tällä hetkellä hurjasti sinne tänne levinnyttä kulleroa sekä kuunliljaa. Kylvin nurmikkoa multa-alueelle.
Ajatuksena meillä on siirtää kuvassa näkyvä kokonainen sermi hieman taaemmaksi, kompostikehikoiden eteen, jolloin takapiha suurenisi. Samalla yritämme täyttää vanhan kasvimaan aluetta (ikkunallisen sermin takana) samaan tasoon muun puutarhan kanssa.



Näistä seuraaviasta kuvista näkee kuinka puutarha muuttaa muotoaan jatkuvasti.
Alla siis kuvaa istutusalueesta ison sermin edestä, mikä on siis nyt poistettu ja jäljellä on vain vaahtera muutaman kuunliljan ja kulleron kera.


Raparperi kyllä viihtyi tässä paikassa mutta toivotaan että viihtyy myös uudessa paikassaan.


Raparperin juuristo oli kyllä aivan valtava.