11. lokakuuta 2014

Puunkaatoa ja piikkilankaa


Vähän maisema muuttui tänään meidän puutarhassa. 
Kaadettiin pois latvasta kuolleet koivut ja hyvään aikaan. Toisessa koivussa oli jo lahon alkua keskellä. Hienosti puut saatiin kaatumaan ettei juuri mikään kasvi vioittunut.




Maketsut penkit sain.


Veljen vaimo on askarrellut mulle koivun oksista tällaisia perennatukia. Pääsevät ensi kesänä testiin.



Koivusydämen sain myös ja näitä ihania piikkilankakransseja.
Piikkilanka on varmaan 60 vuotta vanhaa. Oli jo kuulemma puoliksi maan alle hautautunut.
Näitä ei kyllä enää missään näe.




Lunta sateli taas tänään, mutta nyt se taitaa olla taas sulanut.

5. lokakuuta 2014

Syyssiivousta

Lumihan suli heti pois. Mutta ikävät ruhjeet se sai aikaan muutamaan kasviin. Pojan pyörittelemät lumipallot jäi vähän pidemmäksi aikaa vihreyden keskelle.




Juu-u. Hiiriongelma. Maalasin takaterassin pylväitä ja mikä kumma se tuolla vipeltää ja suoraan terassin alle. Yök. Hiiri. No, pylväät tuli maalattua. Hiirenloukut on vielä virittelemättä. Joka puolella näkyy hiirenjätöksiä, ikävä juttu. Irtokissa kulki yksi ilta puutarhassa, toivotin sen tervetulleeksi..



Pylväät on maalattu, samalla maalasin uudestaan sähkörullaakin. Punainen jäi piiloon.
Tänään lisättiin puuttuvia juttuja takaterassin lattiaan, ruuveja ja muutamia kestolautoja. Samalla sudin harmaalla öljyllä lattiaa niistä kohdista joihin lasitus tulee. Ensi kesänä sitten lopputerassi.


Haravoin. Koivuista on lehdet pudonneet. Nyt on taas siistiä.
Mulla ei jotenkin kiinnosta yhtään touhuta syksyllä puutarhassa, ärsyttää kun kesä loppuu. Jätän perennatkin aina paikoilleen talveksi, vain kesäkukat poistin. Paitsi auringonkukat sai jäädä pystyyn, siemenet voi linnut käydä nokkimassa. Ruskaa alkaa näkyä vähäsen puutarhassakin.