Viime viikolla saapui keltaista postia. Se on elokuussa sitten eessä taas, vuoden tauon jälkeen.
Nyt kukkii melko paljon pinkkejä kukkia, mutta myös sinistä.
Patjarikko.
Torniolaaksonruusu.
Punapäivänkakkara.
Juhannuskukkia etuterassilla eli juuri nyt luonnossa kukkivia koiranputkia.
Kaupasta piti käydä hakemassa pioneja vaasiin, kun omat on vielä nupullaan.
Tässä muutamia näkymäkuvia puutarhan takapihalla.
Aika hyvin meillä on kasvit jo kasvaneet.
Yläkuvassa näkyvät jättipoimulehdet kaivoin ylös pari päivää sitten ja siirsin toisaalle odottamaan inspistä. Tilalle istutin muutaman erikoiskuunliljan, kun olivat hukkuneet muiden kasvien joukkoon sekä uskalsin siirtää pari kesää sitten istutetun pionin, 'Auguste Dessertin'. Ei ole vielä kukkinut.
Yläkuvassa näkyy keltaisten keltapäivänliljojen aloittelevan kukintaansa ja nyt ne alkaa olla melko hyvin kukassa. On niissä vaan huumaava tuoksu. Ihanat vuorikaunokit kukkii myös.
Lumipalloheisin alle siirsin muutaman jättipoimulehden kun siinä oli tyhjää tilaa. Mulla on kesäpikkusydämet oikein riehaantuneet kasvamaan enkä pistä pahakseni. Ihana kasvi, kun jaksaa kukkia koko kesän. Kevätvuohenjuureen olen vähän kyllästynyt jo ja tuntuu että sitä kasvaa joka nurkalla. Särkynytsydän ja kanadanvuokko sopii hyvin yhteen. Hieman pitää hillitä kanadanvuokon kasvua ja muurikiveyksen reunalla kasvava keltamaksaruoho on kohta keltaisena.
Hauska huomata että istutusalueet alkaa olla jo sen verran "täysiä" ettei rikkakasveja tarvitse juurikaan repiä. Muutamassa vastaistutetussa niitä toki vielä löytyy.