23. elokuuta 2014

Betonitöitä






Tein ekan kerran betonitöitä. Ihan kaikki ei onnistuneet. Päätavoitteet kylläkin eli pienet saappaisiin valetut jalat ja pyöreät askelmakivet. Pitsiliinakin pääsi uuteen käyttöön yhden askelmakiven pohjalla.




Minun kakaliani on kasvanut tänä kesänä mahtimittaan. Kakalia ei minusta mikään näyttävä tai hieno kasvi ole joten halusin sen siirtää pois meidän takapihalta melkeimpä parhaimmalta paikalta. Julmetusti on kyllä päässyt tänä kesänä kasvamaan ja ajatellen että alunperin olen ostanut yhden pienen taimen, niin nyt mulla näitä on muille jakaa. Meinaan parit ystävät haki paakut omiin puutarhoihinsa.
Minä siirsin nämä kasvit nyt pallokentän reunalle laitettujen heinäseipäiden eteen, ruusupensaiden taakse. Siellä saavat toimia näkösuojana ja runsauttamassa istutusaluetta.


18. elokuuta 2014

Toisen roska on toisen aarre




Voi että minua lykästi tänään.
Paikallisella "Roskalavalla" näin kauan haaveilemani ja hakemani korituolin ja nyt se on meillä. Ensi kesänä saattaa saada pintaansa jotain väriä tai sitten ei. Makustellaan talven yli.
Minun kasvattamani salkoruusut alkaa kukkia. Ensimmäiset nuput on aukeamassa. Ihania nämä. Ensi kesänä näitä lisää ja vähän aikaisemmin aloitetaan kylvö kuin nyt. Tai ehkä kylmä kesäkuu teki tässäkin tepposensa.
Tänään aamulla oli tosi kylmä. 5 astetta ja hurja usva joen päällä kun töihin ajelin. Sieltä se syksy tulee.
Heittelin syyslannoitetta ympäriinsä, huomiselle on luvannut vesisadetta.

17. elokuuta 2014

Sunnuntaina

 Ensi kesänä täytyy muistaa asennella tukijuttuja korkeille perennoille. Nämä ihanat kiiltoleimut makasivat pitkin pituuttaan, joten leikkasin ne maljakkoon.

Esikasvatetut auringonkukat kukkivat kasvimaalla. Avomaan tomaattikokeilu onnistui. Kaikissa on tomaatteja tulossa, vaikka halla-aika oli ankara kesäkuussa. Olen karsinut paljon (melkein kaikki) lehdet pois että voimat menee nyt kypsyttämiseen.







Juuri mitään puutarhassa en ole tehnyt. Tänään ensimmäisen kerran tehtiin miehen kanssa betonikokeiluja. Saa nähdä miten onnistuvat.

Purppurapunalatva aloittelee kukintaansa ja heti kaunis amiraaliperhonen siihen lensi.








12. elokuuta 2014

Kesäloman loppu

Kesäloma päättyi kivaan reissuun Helsinkiin ja Turkuun.
Ilmakuvassa meidän hieno kaupunki Rovaniemi. Miehen näppäämänä.
Helsinki on kyllä verraton kesäkaupunki.
Turussa vietettin serkkuni häitä. Vihkiminen tapahtui hienossa Pyhän Henrikin Ekumeenisessä taidekappelissa ja juhlatilaisuus ja yöpyminen S/S Borealla.

Meillä on helle jo väistynyt. Voin sanoa että tykkään kun saa yönsä jotenkin nukuttua eikä hiki virtaa koko ajan vaikka vaan istut paikoillaan.

Tänään on mun syntymäpäivä. Tasaluku pyörähti mittariin ja hyvältä tuntuu :)