17. joulukuuta 2015

Joulun odotusta

Oikein mukavaa joulun odotusta täällä pakkasen keskeltä.
Tänään kävi -23 asteessa, mutta huomenna taitaa taas lauhtua.



Käytiin pojan kanssa katsomassa Rovaniemen Vanhan Torin talvista ilmettä.



8. marraskuuta 2015

Valaistus terassille

Lumi suli ja sitä satoi uudestaan perjantai-iltana. Ja taas se sitten suli pois.
Mutta olihan hetken taas valoisaa ja puhdasta.




Virittelin terassille valot, ne perinteiset mitkä viime vuonnakin oli.
Tähtivaloja, paperitähtiä roikkumaan ja valopuu.



Oikein mukavaa, mutta ehkä viikolla sytytän vain valopuun. Tähdet on kovin jouluisia minusta.


Onhan jo marraskuu :)

27. lokakuuta 2015

Ensilumi 27.10.2015

Hei vaan.

Meillä oli hienot juhlat eilen kaupungin Keskuskentällä. Oli Joulupukkia, Lordia ja tärkein RoPS.
Hieno tunnelma ja ilotulitus. Aika kivan kuvankin sain pakkasessa näpättyä.


Illalla myöhään se sitten tuli. Ensilumi.




Aamu valkenikin sitten tosi kauniina.

7. lokakuuta 2015

Esittelyssä 3 blogia

Mä oon kyllä sitä mieltä että blogeissakin pitäisi olla FB:n tykkää-napukka.
Mä olen ihan hirveän laiska kommentoimaan toisten kirjoittamia postauksia vaikka ne lukisinkin.
Tosin nyt on jäänyt kyllä koneella istuminen ja blogienkin selailu vähälle.

Mulla on kätevästi blogiluettelo tuossa sivulaidassa, josta klikkailen ja luen.
Ensimmäisten aukaistavien blogien joukossa on Navettapiian Puuhamaa. Rempseä bloggaaja kotipuolesta päin. Välillä toki tuntuu teksti mulla jopa tökkivän, taidan olla aika hyvin kotiutunut tänne pohjoiseen, mutta kasvien määrä ja kuvien laatu ja mielenkiintoiset jutut on ne jotka saa tämän blogin aukaisemaan ensimmäisten joukossa.

Ja nyt sieltä sain aikas mukavaa palautetta. Ihan totta! Palautteen saaminen on mahtavaa.


Palaute tuli haasteen muodossa.

Esittele kolme blogia. Juuri ne mieluisimmat blogit.




Tuosta minun sivupalkissa olevasta Muiden puutarhoja -luettelosta näpsäytän ekana auki Navettapiian Puuhamaan lisäksi Marian koti ja puutarha -blogin. Marialla on hurjan mielenkiintoisen näköinen puutarha, aina tuntuu löytyvän uutta esiteltävää ja kuvat on hienoja! Käyhän kattomassa.

Toisena avaan Katin 100% outdoor -blogin. Katin seurassa tutustuttiin telkkarissa Kauneimpiin pihoihin ja hurjan fiksun oloiselta vaikutti. Blogi on minusta jotenkin raikkaan oloinen ja kuvat on muuten hurjan tärkeitä puutarhankin esittelyssä. Niihin kannattaa panostaa.

Kolmantena avaan naapurimaan puolelta viehättävän Charlotten Trädgårdsflow -blogin. Häntä seuraan myös Instassa jossa on nykyisin paljon aktiivisempi kuin blogissa. Ruotsissa vaan ollaan Suomea edellä myös puutarhojen suhteen.


Syksyn tullen meidän taivas on välillä kuin tulessa. Tänään taitaa näkyä taas revontuletkin.




Puutarhalle en ole enää uhrannut ajatuksia. Se alkaa kohta nukkua. Vaahterat suljin verkon sisälle. Vielä yksi verkko pitää ostaa että saan enimmät norjanangervot myös suojattua.

Oikein mukavaa syksyä :)

22. syyskuuta 2015

Syksy saapuu terassillekin

Hei!
Mun piti laittaa kommenttiviesteihin julkaisu vasta hyväksynnän jälkeen, kun joku robotti pääsi laittamaan jokaiseen postaukseen kommentin samalla hetkellä. Kommentissa vaan kaupattiin ja linkitettiin varmaan viruspainoitteisia sivuja. Poistin kommentit heti ja samalla hävisi neljästä viimeisimmästä postauksestakin kommentit :( Voi surku. Mutta onneksi ei sentäs kaikista!

Kommentit siis tulee perille, julkaisen ne vain vasta kun saan hyväksyttyä :)





Meidän terassilla on jotenkin alastonta, kun poistin verhon.
Mietin että voisi joku suihkuverho toimia mutta kun ei ole niin pitkää verhoa olemassa, ne on lähes kaikki jotain pari metrisiä ja terassilla pitää olla melkein 3 metrinen verho. Sohvatyynyt on vielä paikoillaan. En ole aivan varma, että kestääkö ne talven yli? Onkohan kosteus-homesuojatut vai ei?



Toin puutarhasta keltaisen rottinkituolin väriloisteeksi sisälle. Kesäkukat voi vielä hienosti terassilla.

Sohvatkin käänsin toiseen asentoon. Ja mies iloitsee että pystytään grillaamaan vaikka talvella :)



Ikävä kyllä tämä puutarhablogi hiljenee kohta talveksi.

Mutta jos tykkäätte mun seurasta, voit siirtyä seuraamaan mun Arbeetit-blogia
Sitä päivittelen talven aikana. Siellä on juttua mun käsitöistä, meidän talon sisätiloista ja muuta mukavaa. Tämä kaunis tuolikin pitäisi kunnostaa käyttökelpoiseksi, josta tulee sitten juttua myös.


19. syyskuuta 2015

Syyspuuhia

Käytiin taas viime sunnuntaina vanhalla koulullani syysmarkkinoilla. Pöykkölän markkinat on aivan ihanan tunnelmallinen tapahtuma, niin syksyisin kuin talvimarkkinat kasvihuoneessa.
Näin syksyllä siellä myydään käsitöitä ja sadonkorjuutuotteita ja vaikka mitään ei ostaisikaan, voi paikalle mennä tunnelman ja kotieläinten takia. Taas oli söpöjä karitsoja ja kanoja paikan päällä.



Ennen reissua tyhjensin kasvihuoneen tomaattitertuista ja nyt ne kypsyy sisällä.


Tänään sataa tihuuttaa. Silti kiersin puutarhassa tunteroisen ja keräilin kesäkukkaruukkuja pois ja sammakot talvisäilöön. Kalusteet vielä jäi paikoilleen, kun ne vaatii miehen voimia.

Tämä on muuten yksi puutarhahomma mitä inhoan. Inhoan keräillä vetisiä ruukkuja, tyhjätä niitä kompostiin, kaadella vesiä ämpäreistä, keräillä esineet pois talven tieltä. Kaikki on limaisia ja tuoksuu pahalle, homeelle ja mädäntyneelle. Yöks. Nyt se on onneksi pääosin jo tehty.









Vielä pitäisi mennä terassille poistamaan tekstiilit ja lisäämään vähän syysvaloja iltojen iloksi.

13. syyskuuta 2015

Matkalla

Terveisiä Auringosta!



Olimme viime viikon Kreikan Rodoksella, Kolymbiassa lomailemassa. Koko viikkona ei näkynyt pilven pilveä eikä lämpötila laskenut edes yöllä alle 25 asteen. Päivällä auringossa oli parhaimmillaan 47 astetta. Opas sanoikin tämän syyskuun olevan lämpimin sitten 1980-luvun ja maanantai-tiistai olivat tämän kesän lämpimimmät päivät. Hotellimme oli Atlantica Aegean Park. Melko uusi, viiden tähden hotellikompleksi ja meidän huoneesta oli suora käynti uima-altaaseen, mikä oli todella luksusta. Itse hotellialue oli todella siisti ja todella kauniisti laitettu istutuksineen. Nautin.



Kolymbia sijaitsee Rodoksen pääkaupungista noin 45 minuutin ajomatkan päässä, saaren itärannikolla. Ranta on pikkukivinen ja aivan hotellin vieressä kohoaa Tsampika-vuori jonne myös miehen kanssa kapusimme. Itse Kolymbia oli aika vähän rakennettu ja hurjasti näkyi keskeneräisiä, hylättyjä rakennuksia pitkin saarta. Mutta turhaan ei ole tämä hotelli saanut näin hyviä arvosteluja.



Matka oli Finnmatkojen kautta ostettu ja heidän ekstratarjonnastaan valitsimme tyttären kanssa 2 kaupungin kierroksen. Eli kävimme sekä Lindoksessa että Rodoksen pääkaupungin vanhassa kaupungissa. Lindos oli tosi kaunis pikkukaupunki, kuulemma Rodoksen kuumin paikka. Sijaitseekin melko tiiviisti rakennettuna vähän kuopassa. Kapusimme ylös akropolikselle, jossa sijaitsi antiikinaikainen jumalatar Athenan temppelin rauniot. 300 porrasta, ei kaidetta ja erittäin liukkaat kiviportaat. Kauniit näkymät, mutta ei heikkohermoiselle. Mietin vain miten ihmeessä temppeli on saatu rakennettua niinkin ylös.



Patsaiden jalustoissa vain jalanjäljet jäljellä. Itse patsaat sijaitsee eri museoissa pitkin maailmaa, mutta ei yksikään Rodoksen saarella :(





Rodoksen kaupungin vanhakaupunki, Unescon maailmanperintökohde, tuli katsastettua pintaraapaisuna. Alue on niin suuri, että 3-4 tuntia ei millään riitä.




Alla näkymä Tsampika-vuorelta. Meidän hotellikompleksi sijaitsee aivan reunimmaisena.


Ja tässä näitä istutuksia.
Meidän huoneisto näkyy alakuvassa keskellä seinässä roikkuvan pelastusrenkaan vieressä. Meillä oli muuten oma hengenpelastaja, joka istui uima-altaiden lähettyvillä klo 9.30-18 kahdessa vuorossa joka päivä ja näitä altailla varustettuja huoneistoja oli 4 eri paikassa.









Hotellin pääkokki oli tänä vuonna halunnut perustaa pienen kasvimaan ja se sijaitsi aivan meidän huoneen vieressä. Joka päivä siinä kävi kaksi miestä sitä hoitamassa ja istuttamassa lisää. Hieman toisaalla sijaitsi suurempi yrttimaa, josta kuva alempana.




Yrttimaa.


Kolymbian keskustassa käveltiin yksi reitti rantaan banaanipuiden ympäröivää katua pitkin.



Ja eikös nämä rannan pikkukivet olekin aivan kuin minun puutarhan rantakivet, jotka on Kekkilän pussista peräisin... :)