30. kesäkuuta 2012

Kesälomalla :)

Kesäloma alkoi!


Loman alkamisen kunniaksi mies haki peräkärryllisen multaa, kaupungin biomultaa.
Maanantaina hakee toisen kärryllisen. Muurialtaaseen upposi koko kärry, vaikka täytinkin sitä ruohotuppailla melkein puoleen väliin korkeudesta. Toinen kärryllinen menee sitten muurikiveyksen edustalle.


Muurikiveyksen istutusalueeseen istutin kesäkukkia, joita olen kasvatellut. Siirsin muutamia kasveja toisaalta, huonoista kasvuolosuhteista parempaan. Nyt tässä kasvaa pari pionia, arovuokkoa, verikurjenpolvea, korallikeijunkukkaa ja myskimalvaa eli melko pinkkisävytteistä.





Ihana lumipalloheisi kukkii muutamin kukin. Tämän istutin viime kesänä. Taustalla olevat keltapäivänliljat aukaisee kohta nuppunsa.


Kasvimaalle uusimpaan kasvulavaan saatiin ikkuna paikoilleen.






Kasvihuoneessa kurkku on varkain tehnyt hienon kurkun alun. En raaskinut poistaa tätä, vaikka kurkku onkin vielä tosi pikkuinen ja minusta vaatis vähän kasvamista vielä ennen kuin alkaa satoa tuottamaan.



Kasvulava vaatii vielä pienen ketjun ikkunakannen ja laatikon yhdistämiseksi, ettei lapset vahingossa heilauta kantta ympäri. Tukikepinkin voisi maalata.
(taustalla näkyvät kepakot on menossa mansikkalaatikkoon verkon tukihässäkäksi, mutta jäi sateen vuoksi kesken..)


Tänään, ekana kesälomapäivänä muokkailin kasvimaan reunaa kuosiin.
Tältä se siis näytti vielä aamusta.


Nyt reuna on siistitty, portaat tehty jätelaudasta ja soraa levitetty.


Tuli ihan kiva. Tänään tosiaan satelee, joten kuivempana päivänä öljyän portaat, että ne pysyvät kunnossa pitempään.


Tässä vielä reunaa aamusta :) Ihana nähdä syntyneet tulokset.


Autonrenkaankin ympäryställe levittelin soraa. Vielä olisi tarkoitus maalata renkaat.
Renkaiden taustalle (paikalla nyt yksi ylimääräinen rengas) olisi tulossa pari lehtikompostia.


Vielä jäi siistimistä vaille etureuna. Mutta tähän on johdettu sadevesiputki talon nurkalta, jota pitää jatkaa ojaan päin. Haluaisin tähän vielä yhden vastaavan ikkunallisen kasvulaatikon.


Kyllä tästä vielä hyvä tulee, vaikka aika epätoivoiselta näytti :)

24. kesäkuuta 2012

Juhannuksen vietosta

Ihana, työntäyteinen, lämmin Juhannus on takana :)


Kielot kukkii huumaavan tuoksun kera. Myös metsätähti ja ruohokanukka kukkivat, ihan omassa kukkapenkissä. Ovat sattumalta siirtyneet pihlajien mukana metsästä.



Me alettiin latoa muurikiveystä perjantaina kivassa helteessä :)


Halvalla kun yritetään päästä, niin perustustyöt jäi vähän mitätöityä nyt. Mutta luotan siihen että kun tämä on eteläseinusta, joka sulaa keväällä aikaisemmin eikä sadevedestäkään hurjasti ongelmaa ole ollut, niin ladottiin kivet ihan mullan päälle.


Viisi kerrosta päästiin. Jäi vielä kesken hieman molemmista päistä, kun nurkkakivet on unohtuneet hakea. Samaten multaa haetaan maanantaina tai tiistaina. Täytinkin muurikiveyksen istutusallasta terassin alta kaivetuilla nurmipaakuilla. Ne oli jo tosi hyvin "maatuneet" eli nurmi lähes hävinnyt, joten näin säästämme taas mullan määrässä.


Muurikivethän saapuvat suurina kivinä, joissa on kaksi yhdessä. Ne halkaistaan keskeltä kahtia, pari kopautusta rautakangella sai ne halkeamaan.




Muurikiveyksen kiva elävä pinta syntyy halkeamisesta erilleen.


Kasvihuoneessa varkain on kesäkurpitsa kasvattanut ekan kukan ja siihen jo kurpitsan alkua.



Juhannuksena ekaa satoa saatiin myös retiiseistä ja raparperistä, josta tein piirakkaa. Kermaviilin sijaan käytin Mascarpone-juustoa ja tuli kyllä hyvää.


Tänään sitten miehen kanssa alettiin rakentaa yhtä kasvulavaa lisää kasvimaalle. Se syntyi näppärästi. Kaikki materiaali oli taas ilmaista, ulkovuorilaudat on saatu jostain työmaalta ylijäämänä :)


Laatikkoon laitetaan vielä kanneksi taustalla näkyvä vanha ikkunalasi pokineen. Saranat on vielä kaupassa.


Paikoilleen kasvimaalle ja maalausta päälle ja multaa perään. Alimmaiseksi latosin taas nurmipaakkuja ja päälle parempaa multaa. Asukkaaksi siirrettiin kasvihuoneesta ja pienestä ruukusta kesäkurpitsa.



Lauantaina sain olla hetken ihan yksikseni kotona. Ja kuinkas ollakaan minä olin vain! ja poltin nahkani auringossa. Siinä sitten aloin pähkäillä tätä kasvimaa-aluetta uudestaan ja varsinkin puuvaraston ja kasvimaan välistä aluetta, jolla ei oikein ole mitään virkaa puutarhassa.. vielä.

No, tänään sitten levittelin ja tasoittelin nurmipaakkuja, joista enimpiä jo siirsin muurikiveykseen ja uuteen kasvulavaan. Alue on jotensakin ollut tosi epämääräinen, johtuen siitä että kasvimaa on hieman alempana kuin muu puutarha. Joten päätin sitten tehdä "kynnyksen" nykyisen kasvimaan ja puuvaraston viereisen alueen rajalle ja parit pienet portaat varmaankin tulee. Kynnystä tuen pikkukivillä, joita löytyy ihan liikaa meidän pihalta. (alakuvassa "kynnys" kuvattu pitkällä viivalla ja portaat parilla lyhyellä viivalla)


Puuvaraston viereiselle alueelle tulen laajentamaan kasvimaata pikkuhiljaa. Ensin pitää saada nykyinen alue kuosiin. Mutta suurelta koivulta puuvarastolle päin tehdään yksi sermi, jolloin saadaan takaterassille vähän näkösuojaa takana kulkevalle pyörätielle. (sermi kuvattuna alakuvassa)


Kasvimaalle otin linjaa puuvaraston etuseinästä. Sermi tulee siis alakuvassa näkyvästä yksittäisestä heinäseipäästä puuvarastolle päin. Samalla poistuu suora näkymä vesiastialle.


Alla vähän suunnitelmaa takaterassilta päin. Nykyiset heinäseipäät poistetaan ja ajattelin sijoittaa ne pystysuoraan koivun eteen ja tulevan sermin viereen. Haluan pergolatyylisen portin kasvimaalle, eikä minusta nykyinen (jo vähän repsottava) heinäseiväsaita sovi sen kanssa yhteen, joten piti keksiä jotain "modernimpaa). Heinäseipäiden paikalle tehdään toinen sermi ja näihin sermeihin mulla on jo kiva ajatus, mutta siitä sitten myöhemmin ;) Sermin taakse, jossa siis nyt kottikärryt tulee pari kasvulaatikkoa ja puuvaraston seinää vasten ruukutuspöytä ja työtilaa.
Nykyinen nurmi tulee aika lailla poistumaan pikkuhiljaa. Haluaisin jättää suuren nurmiympyrän ja kaikki muu olisi istutuksia täynnä. Käytävät olisi sorapintaisia (luultavasti).


Ei taas jaksaisi oottaa että tämä valmistuu :)


17. kesäkuuta 2012

Haketta 1 kuution verran

Perjantai-illalla pihalle saapui tämmönen järjettömän suuri säkki.


Säkissähän on sisällä puunkuorihaketta. Säkki on kuution kokoinen.


Onhan tämmönen puunalusta ihan nätti. Mutta ruoholla on tosi vahvat juuret ja ne kyllä saa tukahdutettua varsinkin pienet taimet aika hyvin. Siksi pitäisi jättää reilu multatila kasvien juurelle.


Minä sitten aloin kanttaamaan ja kaivamaan nurmikkoa etupihan pihlajantaimien alta pois. Muotoilin jokaiselle puulle ympyrän, jonka halkaisija on noin metri.
Yritin säästää juuressa kasvavia mesimarjoja ja helmihyasinttejä.



Sitten lappasin kolme lapiollista haketta joka puulle. Sillä sai ympyrän täytettyä. Hakkeen kerrospaksuudeksi tuli noin 4cm.

Ennen ja jälkeen:


Eiks tullu nättejä ympyröitä?
 


Hake oli aika helppoa lapioitavaa, kun oli niin kevyttä, joten innostuin sitten jatkamaan hommaa ja siinähän se päivä sitten hurahti. Etupihan sivustallekin kottareilla kuljetin noin 10 kottikärryllistä.


Kasvit tulee paremmin esillekin :) Toiveissa kumminkin että nämä tästä kasvaisivat pian ja täyttäisivät tilan.


Tässä puolella pihaa multa oli tuotu jostain pellolta ja oli tosi savipitoista, halkeili ja kovettui pahasti. Ehkä tämä hake sitten osaltaan auttaa kasvien viihtymisessä ja pitää samalla rikkaruohot poissa ja kosteutta maanpinnassa.


Etualalla on perennoja vielä kasvussa, niiden juurille en haketta laittanut. Taustalle, rajalle pitäisi vielä yksi sermi tehdä.


Hakkeen tilasin LeonFi-nimiseltä yritykseltä, joka on puunkorjuun ja metsänhoidon ammattilaisten verkosto. Palveluihin kuuluu:
- tukki- ja kuitupuun osto ja myynti sekä korjuupalvelu
- energiapuuranka ja -hake polttoon sekä hake pihoille ja puutarhoihin
- metsänhoito

Parasta tässä on että tämä hake tulee moninkerroin edullisemmaksi kuin kaupan tarjoamat hakepussit (á 50l) sekä tämä kuution säkki (tai vaikka pienempi/isompi tilaus) tuodaan kotiin asti (Rovaniemen alueella).


(Klikkaamalla pääset tilaamaan)