Melko sumuinen aamu oli viime viikolla kun töihin ajelin.
(ei kuvakäsittelyä)
Meilläkin on lumet hyvin sulaneet, paikoitellen on vielä laikkuja ja pikkukasoja. Vettä vähän liikaakin. Hyvin auttoi kun mies työnteli lunta sivuun.
Leikkasin tänään pensaita ja puita ja nämä pikkukuuset. Kuuset on siirretty metsästä ja päässeet aika hyvin kasvuun. Yritän näistä saada sellaisia oikein tuuheita hienoja kartionmallisia kuusia. Saas nähdä. Väleissä olevat pihlajat poistan sitten kun kuuset ovat kasvaneet riittävästi.
Kuuset on kehystämässä tontin koillisnurkkaa ja isoiksi kasvaessaan antavat myös suojaa pihalle.
Hei! Kasvua näkyvissä :)
Myös täällä, ikkunan takana.
Meidän lumikeppi näyttää lumen korkeuden. Aika paljon on siis sulanut lunta pois. Lunta oli minua noin puoleen sääreen asti.
Sisätiloissa minun avomaankurkut ovat alkaneet työntää kurkkuja ja kukkivat. Eivätkä ole vielä edes avomaalla..
Komposti on muuten noin viikko sitten käynnistynyt (tai näin hoksasin, ehkä siis aikaisemminkin) ja nyt kävi vähän liiankin kuumana. Lisäsin reilusti kuiviketta ja möyhensin, kun alkoi vähän tuoksua.