Ensimmäinen osallistuminen Avoimet Puutarhat -päivään on ohi :)
Ja olipas vaan kokemus. Ensimmäiset vieraat tuli hieman ennen klo 12 ja viimeinen vähän jälkeen klo 18. Vieraita kävi vajaa 200!
En olisi ikinä uskonut että näinkin moni lähtee liikkeelle puutarhavierailun vuoksi.
Rovaniemeltä oli mukana 7 yksityispihaa ja myös kaupungin puistoalueita, hautausmaita, ryhmäpuutarha-alue sekä Arktinen puutarha oli mukana.
Itse en ehtinyt 6 tunnin aikaan kuin käväseen vessassa. Vieraita oli välillä pihassa yhtäaikaa 20-30, huikeata!
Mutta ihan rättipoikkiväsyneeksi päivä kyllä minut veti.
Eilen saatiin valmiiksi meidän keinuvanhus.
Spreijasin mustaksi keinun rungon ja valmiina ollut punainen istuinkehikko näytti hienolta, joten hain puna-ruskean maalin ja vedin uuden kerroksen vanhan päälle. Istuinosat tehtiin ruskeasta kestopuusta. Olisin halunnut kapeaa kestopuurimaa, mutta niitä ei jälleenmyydä asiakkaille irtotavarana. Ehkä joltain keinun valmistajalta olisi saanut, mutta ei jaksanut alkaa metsästää.
Nyt on hengähdystauon paikka..
Vau, onnea onnistuneesta puutarhapäivästä!
VastaaPoistaMinulla on pieni juttu sinulle blogissani: http://piharemonttia.blogspot.fi/2012/08/i-love-your-blog.html
No ohhoh! Johan kävi porukkaa! Oli siis onnistunut päivä teillä kerta kaikkiaan :)
VastaaPoistaLuin noista avoimista päivistä ja olisi ollut mukava pistäytyä pihalla tai vaikka useammalla. Olishan niitä Oulun ympäristössä ollutkin, mutta täällä mökkiseudulla olivat niin kaukana, etten kehdannut isäntää pyytää kuljettamaan paikasta toiseen. Toivotaan, että tästä tulee perinne ja lisää puutarhoja liittyisi mukaan, jos vaikka itsekin joskus, kunhan sais sellaiseen kuntoon, että vois esitellä.
VastaaPoistaHienoa, että olit mukana ja vielä noin positiivinen vastaanotto, kyllä näkee, että tällaista toimintaa on kaivattu. Olit siis uranuurtana traditiossa!;)
Hauskaa, että kävijöitä riitti! Kyllä meitä puutarhaintoilijoita on varmaan aika paljon, kun tapahtuman nettisaittikin jumiutui ruuhkan takia :)
VastaaPoistaVoi että mulla harmitti kun en päässyt käymään ! Työt häiritsi jälleen vapaa-aikaa !
VastaaPoistaMahtavasti kävijöitä ! ensi vuonna uudelleen ?
Ihana että rohkenit avata puutarhasi! Itse en päässyt mihinkään edes vierailemaan, sillä meillä oli valmistujaisviikonloppureissu. Rohkenisikohan sitä ensi kesänä avata oman pihansa? Ehkä näytettävääkin voisi olla enemmän kun saadaan nuo pihakivet ladottua... Ehkä.
VastaaPoistaKiva kun löysin puutarhasi ja ajattelin, että alan tutustunaan tähän paremmin, kasveihin ym. vaikka oma puutarhani on ihan pieni ja eteläsuomessa vinkit on aina tarpeen ja se mikä kasvaa pohjoisessa kasvaa myös etelässä.
VastaaPoista