Meidän tontille kun tuli melkoisesti täyttöä, niin yritän säilyttää ihanat koivut jotenkin hengissä. Niiden juuren niskasta on poistettu multa ja kuoppahan siihen jäi. Kuopassa sitten tietty aina "tallessa" kaikki lelut ja varsinkin pallot. Ei niin kauniita kuoppia..
Mitäs niille kehittäisi?
Haa! No, täytetään ne. Naapuri lupasi meille kalliomurskeensa. Naapurilla oli kivijalan vieressä noin 30 cm leveydeltä tälläistä harmaata kaunista kalliomursketta, jonka se lapioi ja poisti pääosin käsin ja kuskasi tontin laitaan. Sieltä sitä sitten miehen kanssa kuljetettiin koivujen juurille noin kymmenkunta kottikärryllistä. Olipa hommaa. Murske meinaan ei ole sitä kaikista helpointa raekokoa lapioida..
Mutta tulipa näistä nyt vähän siedettävämmät ja sentäs ovat samalla tasolla muun maanpinnan kanssa.
Meillä on jo syksy pitkällä. Kanervat on istutettu, lehdet on tippuneet. Yksi aamu oli multapinta valkoisena rakeista, autojen ikkunoita saa ravata ja miettiä pään puhki, mitä pukee lapsille kouluun ja hoitoon, ettei ne aamulla palellu ja iltapäivällä tukehdu kuumuuteen.
Mutta ylläolevassa kuvassa näkyy jotain uutta!!! UUSI KAIVO!
Tänään on kaivettu meidän liittymän kohdalta kadoksissa ollut kaivo esille. Ja onhan siellä vettä!
Kaivo siis peitettiin ja upotettiin hiekan alle, kun rakennettiin. Se oli alunperin liian syvällä ja nyt se on nostettu oikeaan korkeusteen. Ja luultavasti kohta tulee asvaltti meidän tien päähän. Soraan on jo vedelty väriviivoilla kaukolämmön ja muiden johtojen kulkureittejä.
Helpottaa kummasti oloa tuo pieni kaivo. Keväällä siis lumella on jokin muukin suunta sulaa pois kuin tuo meidän kaivamamme oja. Niin, ja ylempänä tiellä, naapurin kohdilla on meille tuleva oja ohjattu putkella kaivoon. Koska naapurin kohdalla ei mitään ojaa ole enää, vaan tasaista tienpintaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos viestistäsi!