25. kesäkuuta 2011

Juhannuksena 2011

Aurinkoista Juhannuspäivän illan jatkoa!


Meillä aurinko alkoi paistamaan "kunnolla" siinä kahden aikoihin tänään ja tosi kuumasti sitten pitkästä aikaa paistoikin. Eilen vielä sadekuuron vesi lillui nurmikolla kun ei imeytynyt maahan :/


Tänä vuonna ostettu verikurjenpolvikin on kehittänyt ekan kukkansa. Ensi vuonna tämä on varmaan ihana pehko <3


Mitäs Juhannukseen kuuluu?
No, tänään on meidän pojan 4-vuotissyntymäpäivä, mutta juhlia on juhlittu jo viikko sitten ekan kerran joten eipä tämä päivän juuri eronnut normipäivästä.

Minä olen kitkenyt kaikki penkkini rikkaruohovapaiksi. Kuten alakuvasta näkyy.


Tänään iltapäivällä alettiin miehen kera tehdä toista sermiaitaa. Ja illan päälle vielä ehdin maalatakin sen.




Molemmissa on sama järjestys lautojen asettelussa.


Sitten jouduin poistamaan istutusaluetta kasvihuoneen nurkalta. Ovi aukeaa tähän eikä kulku enää polulle onnistunutkaan oikein mitenkään, muuten kuin loikkaamalla kukkapenkkiin.


Alla 'ennen'-kuva paikasta. Siirsin kuunliljat vaan toisaalle, poistin kivet ja mullan ja tuotiin tilalle soraa.


Nyt siis mahtuu kulkemaan.


Kasvihuoneessa eka tomsku on punoittamaan päin!


Puuvarastolle johtavan käytävän muokkasin "uuteen uskoon". Eli siinä harasin pois hiekkavaltaista maata, poistin sen tuhannen pientä nurmikon alkua ja tuotiin varmaan 3-4 kottikärryllistä 0-8mm soraa tilalle. Samalla korjasin vähän oikean puoleista reunaakin pyöreämpään muotoon.

Uutta nurmikkoa laitoin alulle, vaikka tähän haluaisinkin pensaita, mutta ei kaikkea voi tehdä yhtenä kesänä.
Puuvaraston takaseinästä (kuvassa näkyvät kottikärryt) oikealle tehdään vastaava sermiaita, mutta leveämpänä kuin nyt valmiit. Samaten vesisäiliö varaston vasemmalta puolen siirtyy oikealle ettei olisi niin pitkä vedenhakureissu.


Oih ja voih, kun nämä leikkipaikan penkit huutaa kavereita. Mutta ilouutinen! Elokuun lopulla mennään kääntämään anoppilan penkit ylös, kunnostetaan niitä ja jaellaan kasveja :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi!