28. huhtikuuta 2012

Vapun aikoihin

Keittiön ikkunan takaa, eteläseinustalta. Kuvattu viikko sitten.


Leikkipaikalta. Kuvattu viikko sitten.
Keltainen pöytäryhmä näkyy juuri ja juuri.
Trampoliinin alarautoja näkyy noin 10cm.


Keittiön ikkunan takaa, kuvattu tänään.


Leikkipaikalta, kuvattu tänään.
Keltainen pöytäryhmä melkein kokonaan näkyvissä.
Trampoliinin alarautoja näkyvissä noin 30cm
Jousikiikunkin käsipidikettä näkyvissä sekä suurta kiveä :)


Mutta lohduttoman paljon lunta vielä.
Poika kävelee juuri kohdassa mihin aletaan rakentaa terassia.
Ikkuna- ja ovitarjouspyyntöjä on lähetetty ikkunatoimittajallemme Fenestralle sekä Lammi-ikkunoille.
Julkisivumuutoskuvat on kohta valmiit.


Terassin laudatkin on melkein kaikki jo hankittu. Taitaa päällilautoja uupua mutta tukitavara pitäisi olla kaikki hankittu.


Ankeankankea etupiha on kuin olisi vielä täystalvi. Tosin tämä onkin pohjoisen puoli.
Ihmisten säämuisti on vain muutama viimeistä vuotta, ja nyt kun on ollut pari erittäin lämmintä kevättä viime vuosina. Ihmiset ihmettelee että kuinka se kevät onkin näin myöhässä. Mutta mies ainakin muisteli että hän lapsuudessa vappukokolle käveli hankia pitkin.


Ja tässäpä yksi projekti ensi kesälle myös :D
Sain ilmaiseksi neljä auton kesärengasta.


Ihastuin niin tähän kuvaan, että pakko saada oma rengaskasvupaikka :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi!