Oho! Just kun vaihdoin blogin ulkoasua kesäisemmäksi (kun oli niin synkän musta), niin eikös täälläkin ala illat pimentyä..
Noh, tuleepa taas hyvä syy laittaa lyhtyjä esille ja sisälläkin poltella kynttilöitä (ettei omia päreitä tartte..).
Tänään on koko päivän satanut, enemmän tai vähemmän. Tihuuttanut välistä sitä oikein ilkeää tihkusadetta, mikä kastelee kaiken. Maakaan ei enää ime vettä, vaan jää lillumaan lammikoihin. Taitaa olla tilanne eri E-Suomessa, jossa maa halkeilee kuivuudesta..
Mulla on siis ollut työn alla projekti mikä ei liity puutarhaan. Olen alkanut kunnostaa vanhaa puusänkyä, päästä vedettävää. Siinä on aikanaan oma isäni nukkunut. Sen on isän isä tuonut Karjalasta mukanaan evakkoon lähtiessään, kuten aikaisemmin kunnostamani puusohvan.
Tämä oli aika huonolla hapella ja äiti jo vähän "kielsi" sen kunnostamisen.
Yhtä sängynpäätyä oli nakerrettu, mutta me sahattiin molemmista päät lyhyemmiksi. Vähän pitää sängyn sisään menevää laitaa tukea. Mutta nauloja tai ruuveja tässä ei ole, vielä siis.
Ja sahatessa tuli esiin ihan terve puu.
Olen siis poistanut maalin (joka oli valkoinen) ja sen alta niin hyvin kuin sai sellaisen tönkin, jonkin ennen vanhaan käytössä olleen puuvahan, punaisen ja sinkuvan. Ei sitten millään lähtenyt kokonaan irti. Joten haaveet (jos sellaisia oli) petsaamisesta sai unohtaa, mutta mulla oli alunperinkin mielessä tämä sänky valkoisena. Nyt se kiiltää hienosti! Maalasin sen tänään ekan kerran ja huomenna sudin näkyville osille toisen kerroksen. Mietin vaan miten saisi nuo kärpäset irti..
Sängylle on jo käyttäjä. Oma poika, 3v, tulee siinä nukkumaan kunhan löydän sopivan patjan. Nyt pojalla on käytössä Stokken Sleepi-sänky ja se alkaa kohta 104cm:lle pojalle käymään lyhkäseksi. Vaikkakin sängystä saisi vielä junior-sängyn ostamalla pohjaan lisäkappaleen, kiehtoo ajatus saada tämä sänky käyttöön. Ja saahan Sleepi-sängystä sitten kaksi kätevää tuolia sängyn päädyistä. Että hukkaan sänkyä ei laiteta..
Uusi lyhty terassin pöydällä on lahja pojan kummeilta ja miehen tädeiltä, se on Pentikin lyhty.
Ihana kunnostustyö sinulla. Varmasti tulee kaunis sänky. Mielenkiinnolla tutustuin blogiisi ja kaikkea ihanaa sinulla on puutarhassasi. Hyvää torstaita!
VastaaPoista