2. elokuuta 2012

Elokuun vaihteessa


Meillä kukkii nyt palavarakkaus ja särkynytsydän vierekkäin :)
Sinilaukat on sieviä pikku palleroita niiden takana keijuangervo ja keijuangervon takana jättipoimulehti. Kuunliljat on myös aloittelemassa kukintaansa. Nuppuja pitkien varsien päässä näkyy siellä täällä. Osa kukkii jo.



Rusopajuangervo aloittelemassa, osa pensaista kärsii vieläkin jostain kippuralehtitaudista. Mutta korkeutta nämä pensaat on myös kasvaneet. Isokuunliljoja on ostettava lisää. Lehdet on vaan niin valtavia :)

Kesäkukat menestyy vaihtelevasti. Ihan selvästi ovat kärsineet ne jotka on taivasalla purkissa. Maahan istutetut ei vielä edes kaikki kuki. Etuoven ruukkuun istutin alkukesällä kolme valkoista pelargonia ja nyt kukinto on aivan valtava ja ollut koko kesän. Tämä ruukku sijaitsee pohjoisen puoleisella etuterassilla.


Pensaskrassitkin on aika söpöjä minusta kivempia kuin köynnöstävät versiot.


Ahomansikoita tulee joka päivä lisää, nämä ei vaan maistu oikein miltään.


Valkoinen muurikello on viehättävä.


Kivipolku edistyi taas tänä iltana noin 30 cm.
Kavennan samalla polkua.


Enää tänne asti matkaa eli noin 2/3 tekemättä :)


Kasvimaalle siirsin eilen marjapensaiden edustalle perennapenkeistä mansikat.


Elokuun kuva takapihan suuresta penkistä.

6 kommenttia:

  1. Hieno pelakuu, tosi komeaa kukintaa. Taitaa tykätä siitä runsaasta valon määrästä, joka teitä hellii koko kesän? Ja nuo pensaskrassit ovat tosi viehkoja, mukavan kirjavaiset lehdet heillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeps, aurinko paistaa yötä päivää. Se vähän harmittaakin, kun ei ole niitä pimeitä kesäiltoja, jolloin voi nauttia kynttilänvalosta jne. Pitää olla taivas pilvessä, että semmosesta voi nauttia. Ja taivas pilvessä...hmm, sataa hyvässä lykyssä vettä :D Se siitä kynttilänvalossa nauttimisesta..

      Poista
  2. Pelakuu on tosiaan upea! Ja hieno tuo kivipolku. Siinä on melkoinen homma!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Itse asiassa ei siinä niin kauhee homma ole kuin kuvittelisi. Materiaali vaan uhkaa loppua kesken.

      Poista

Kiitos viestistäsi!