29. heinäkuuta 2013

Oleskelualueet

Ihana ilmankosteus kun vähän satoi vettä.
Terassilla istukselin ja kattelin tuota uutta keinun paikkaa ja koin ahaa-elämyksen.
Miksi ihmeessä laitan keinua tuohon kuvassa valkoisella harsolla peitetylle paikalle (mikä odottaa vielä soraa päällensä). Keinussa istuttaisiin siten että katselusuunta olisi naapuriin päin. Häh? ja mun puutarha olisi selän takana.
 
 
Siispä kekkasin että poistan tuon pikkuisen istutusalueen pöytäryhmän vierestä, jossa kasvaa kuunliljaa ja poimulehteä ja vaihdetaan pöytäryhmä uuteen ympyrään ja keinu pöytäryhmän tilalle.
Tadaa! Ja katselusuunta hienosti puutarhaan päin.
Oon mä fiksu :)
 
 
Oleskelualueita / Istuskelupaikkoja on hyvä olla puutarhassa siellä täällä. Mulla niitä on useampi. Tuo yllä mainittu on yksi, vielä keskeneräinen ja sen vieressähän on tämä minun kasvihuone/huvimaja, jossa on pieni pöytä ja kaksi tuolia.
 

 
Pääoleskelualue on tämä meidän takaterassi. Terassi on iso, n. 5x8m.
Siihen on tehty valmiiksi terassin alle antura mahdollista lasitusta varten ja tähän säästänkin rahaa, että ne lasit joskus paikoilleen saan :)
Terassi on vallan loistava iltapäivä-iltaterassi.
Aurinko laskee silmien eteen, jos naapuritaloja ei olisi :)
 
 
Terassin sisustaminen on vähän jäänyt. Ja alkoi niinkun tökkimään tämä (kuvassa näkyvä) järjestys. Vasemmalta: Ikean metallinen hylly kivoilla sisustusesineillä täytettynä piilossa katseilta, vanha sänky siirtyy luultavasti kasvihuoneeseen, pöytäryhmä, ikkunanpokia siellä täällä odottamassa lopullista sijoituspaikkaansa (ja sitä ahaa-elämystä) ja vielä kierrätyskamasta tehty laskutaso.
 
 
Sisältä olohuoneestakaan tämä näkymä ei oikein mieltä ylennä.
 
 
Joten siirsin epämääräisen jämätavarasta tehdyn laskutason grillin viereen ja siirsin Ikean metallisen hyllykön toiselle seinustalle, josta se näkyy hyvin olohuoneeseen. Ja voi kuinka hieno tila onkaan tuossa hyllystä ja tuolista seuraavan penkin paikalla porealtaalle! Se on mun unelma :)
 
 
Ison takaterassin viereen on syntymässä tämä uusi kolmion mallinen terassi.
Talon "kuollut" kulma, johon ei mitään keksitty eikä varmasti näin paahteisessa paikassa mikään kasvakaan. Kansilaudoitus ei aivan riittänyt omista tarpeista, pitää hakea muutama lauta lisää.
Mietin vielä käsitelläänkö tämä samaksi kuin terassi vai samaksi kuin terassin viereinen käytävä, eli vaaleamman harmaaksi.
 

 
Takaterassilta kulku käy kestopuukäytävää pitkin talon toiselle puolelle.
Käytävälle on muodostunut pikkuinen istuskeluryhmä, erittäin kuuma sellainen..
Ja nököttää se grillikin tuossa.
 
 
Ja kun matka jatkuu pyöreitä askelkiviä myöten talon toiselle sivustalle, eteläseinustalle, saavutaan viime kesänä rakennetulle terassille. Tämä on erittäin suojaisa katseilta ja aurinko paistaa aamusta noin kahteen iltapäivällä. Oikein mainio aamupala- ja auringonotto -terassi.
 
 
Ja taas kierretään talon yksi nurkka ja saavutaan etupihalle.
Tässäpä taas penkki jolla istua. Aika harvoin tässä istutaan tosin..
 
 
Kierretään taas yksi nurkka ja kas palataan lähtöpisteeseen.
 

2 kommenttia:

  1. Teillä onkin monta terassia! Ne ovatkin ihania, meilläkin niitä 'harrastetaan'. Niiden järkevä sisustaminen on meilläkin vähän vaiheessa.

    VastaaPoista
  2. Ihania istumapaikkoja. Joo, niitä pitää olla, mutta eri asia on sitten, kuka niilä ehtii istua :) No, ainakin helteillä ! Erinomainen idea tuo keinun paikka, kyllä sitä mieluummin katselee omaa puutarhaansa kuin naapuria :)

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi!