29. kesäkuuta 2015

Ensimmäinen kruunuvuokko

Terveisiä Directioneilta :D
Olipahan mukava viikonloppu tytön kanssa Helsingissä.
Ei yhtään harmita että jäi nyt Avoimet puutarhat väliin.


Kotona oli satanut lähes koko ajan ja oli ollut kuulemma kylmä. Helsingissä kuljettiin hameilla ja t-paidoilla ja nautittiin auringosta. Täällä kotona tosin oli sitten lähes kaikki lähteneet hyvään kasvuun. Särkynytsydänkin oli kasvanut hurjasti korkeutta. Ja ensimmäinen kruunuvuokko oli auennut!


Etupihan siirretyissä pihlajissa ei juuri kukkia oli, mutta takapihalle hääpäivän puuksi ostetussa riippapihlajassa niitä riittää. Pilvikirsikka oli pudottanut kukkansa ja omenapuu lopettelee juuri.



Raparperi on kasvanut entiseen mittaansa.
Tänään oli kruunuvuokko aukaissut itsensä täysin. Ja on se vain kaunis!



2 kommenttia:

  1. Kohta me täällä etelämmässä huokaamme, kun teillä vielä kukkii.
    Viileän alkukesän johdosta Avoimet osui täällä tänä vuonna seesteiseen vaiheeseen, jossa kevätkukat oli kukkineet ja paras kesän kukkeus oli vielä nupullaan. Mutta silti oli paljon nähtävää.
    Kruunuvuokkosi on muuten sykähdyttävän sininen.

    VastaaPoista
  2. Soli hyvä että oli mukava reissu. Oon monena vuatena meinannu laittaa nuata ruunuvuakkoja, mutta meinaamiseksi on jääny. Son kyllä nii hianon färine, että jos ensvuanna.

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi!