14. kesäkuuta 2015

Kesän ekat rusketusraidat

Mukavaa kun on saanut jonkun alueen jo tälle kesälle "kuntoon". Penkit on putsattu, kattotiilet putsattu, reunat kantattu, sorapinta siistitty. Vielä kyllä odotellaan useampaa mullan alta nousijaa.


Alakuvassa tosin vasemman puoleisen seinämän edustalla oleva penkkin on kanttaamatta vielä.


Tätä liiterin nurkkaustakin olen vähän ehostanut jo tälle kesälle. Leikkasin pensaat tapille keväällä ja laitoin maanpeitekankaan, jonka päälle ostin jo pari säkkiä kuorikatetta, mutta paljon enemmälle on tarvetta, joten pitää miettiä mistä sitä edullisemmin hankkisi kuin pussitolkulla kaupasta. Lisäsin multaa kivipolun vasemmalle puolen, että saan suoran reunan. Suuret kivet vielä poistan ja lisään niiden tilalle multaa ja jonkun ruusupensaan istutan siihen. Tässä on taas kuunliljareunus, kuten monessa mun penkissä. Mutta mukava oli huomata että kivipolun väleissä alkaa vihertää.



Tehtiin kokeeksi näitä laattoja rakennusajalta käyttämättä jääneistä saviuunilaastista, josko olisi voinut hyötykäyttää pois, mutta eihän ne näköjään kestä astumista.



Pilvikirsikan ensimmäiset nuput aukeaa ja pionissa on noin 20 nuppua. Tästä ei kyllä varmaan kaikki kukkaan asti kehity, mutta tosi kiva nähdä näin virkeänä. Pitää hallaharsolla suojata jos tuntuu kylmiä ilmoja tulevan yöksi. Tänään oli meillä aika kiva päivä sään suhteen. 
Mulla on kesän ekat rusketusraidat ja palaneet niska ja olkapäät, kun anoppilassa istutusaluetta kunnostettiin. Etelässä on kuulemma satanut.


15 kommenttia:

  1. Hei Mari, kiitos blogistasi!
    Pihasi on kaunis ja sulla onkin vaikka mitä siellä! Pidän erityisesti myös DIY-meiningistä :). Huomasin, että sinulla on myös pilvikirsikkaa. Miten isoksi pilvikirsikka kasvaa Rovaniemellä? Olen yrittänyt etsiä tietoa netistä, mutta yleensä puhe vain Etelä-Suomen kasvusta. Myyjä Roissa meinasi, että 1,5-2m, mutta tiedän, että puu voi kasvaa ainakin muualla erittäin isoksi! Onko sinulla kokemusta koosta? Istutin puun aika lähelle terassia, mutta nyt pelkään, että koko vielä yllättää. Kääk! Kiitos jo etukäteen kommenteistasi! -Mira

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää heti vastata vaikka sängyssä jo unta haen :)
      Mun pilvikirsikka on nyt 4 tai 5- vuotta kasvanut meillä ja huitelee melkein katon harjalla latvus. Eli kyllä kasvaa korkeaksi, ~5m. Meillä on tosi suotuisa paikka puulle, tavallaan sisäpiha, rakennukset suojaa. Pohjoispuolelta toinen pilvikirsikka kuoli pois.

      Poista
    2. Kiitos Mari vastauksestasi! Hupshups, puu taitaa meillä olla sitten liian lähellä käytävää. Mutta kiva kuulla, että Roissa niin nätti puu kasvaa kivasti kokoa! Kaikkea hyvää tulevaan kesään!
      -Mira-

      Poista
  2. Heippa!
    Me haettiin katetta viime kesänä Prisman lähellä olevalta sahalta. En nyt muista tarkempaa nimeä. Peräkärryllinen maksoi n 20e
    Pia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kuullutkin siitä, taisi olla Rantakankaan saha tms. Pitää pistää mies hakemaan, niin on Juhannuksenakin jotain hommaa tiedossa :D

      Poista
  3. Harmi nua laatat, mutta tuli testattua, eikä enää vaivaa. Tääläki oli kivan lämmintä, ennenku rupes satamaha. Olihan jo pari kuivempaa päivää välis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisikin ollut kätevä käyttää viisi turhaa säkkiä pois.

      Poista
  4. Ihana tuo erikokoisista kivistä tehty luonnonkivetys, jossa sammal kasvaa välissä. Kaunista on kyllä muutenkin. Tykkään kovasti siitä tyylistä miten rakennat puutarhaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Itsekin tykkään kivipolusta, vaikka olikin raskas tehdä polvillaan huonoselkäiselle. Melkoinen kasa olisi odottamassa toisenkin polun tekoa..

      Poista
  5. Pihallasi on mukavan näköistä. Kivoja nuo seinät, niistä saa hyvän taustan kasveille ja koristeille. Kauniita kivipolkuja ym. Tykkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Seinämillä saa kivan tiiviin tunnelman takapihallemme.

      Poista
  6. Ihanat kivipolut, tykkään <3 Kuunlilja ei ole ollenkaan huono reunakasvi kukkapenkissä, pitää rikat poissa, kun tuuhettuu =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin onkin. Se vain täällä kestää ja kestää että tuuhettuu :D

      Poista
  7. Pihasi kivipolutkin ovat ihania! Noista betonisista astinkivistä olen minäkin vähän haaveillut. Kuunliljoja minullakin on monen penkin reunakasvina, nyt on lehdet aika hyvin vanhimmissa auenneet.

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi!