7. lokakuuta 2015

Esittelyssä 3 blogia

Mä oon kyllä sitä mieltä että blogeissakin pitäisi olla FB:n tykkää-napukka.
Mä olen ihan hirveän laiska kommentoimaan toisten kirjoittamia postauksia vaikka ne lukisinkin.
Tosin nyt on jäänyt kyllä koneella istuminen ja blogienkin selailu vähälle.

Mulla on kätevästi blogiluettelo tuossa sivulaidassa, josta klikkailen ja luen.
Ensimmäisten aukaistavien blogien joukossa on Navettapiian Puuhamaa. Rempseä bloggaaja kotipuolesta päin. Välillä toki tuntuu teksti mulla jopa tökkivän, taidan olla aika hyvin kotiutunut tänne pohjoiseen, mutta kasvien määrä ja kuvien laatu ja mielenkiintoiset jutut on ne jotka saa tämän blogin aukaisemaan ensimmäisten joukossa.

Ja nyt sieltä sain aikas mukavaa palautetta. Ihan totta! Palautteen saaminen on mahtavaa.


Palaute tuli haasteen muodossa.

Esittele kolme blogia. Juuri ne mieluisimmat blogit.




Tuosta minun sivupalkissa olevasta Muiden puutarhoja -luettelosta näpsäytän ekana auki Navettapiian Puuhamaan lisäksi Marian koti ja puutarha -blogin. Marialla on hurjan mielenkiintoisen näköinen puutarha, aina tuntuu löytyvän uutta esiteltävää ja kuvat on hienoja! Käyhän kattomassa.

Toisena avaan Katin 100% outdoor -blogin. Katin seurassa tutustuttiin telkkarissa Kauneimpiin pihoihin ja hurjan fiksun oloiselta vaikutti. Blogi on minusta jotenkin raikkaan oloinen ja kuvat on muuten hurjan tärkeitä puutarhankin esittelyssä. Niihin kannattaa panostaa.

Kolmantena avaan naapurimaan puolelta viehättävän Charlotten Trädgårdsflow -blogin. Häntä seuraan myös Instassa jossa on nykyisin paljon aktiivisempi kuin blogissa. Ruotsissa vaan ollaan Suomea edellä myös puutarhojen suhteen.


Syksyn tullen meidän taivas on välillä kuin tulessa. Tänään taitaa näkyä taas revontuletkin.




Puutarhalle en ole enää uhrannut ajatuksia. Se alkaa kohta nukkua. Vaahterat suljin verkon sisälle. Vielä yksi verkko pitää ostaa että saan enimmät norjanangervot myös suojattua.

Oikein mukavaa syksyä :)

5 kommenttia:

  1. Onnittelut hyvästä palautteesta! Joissain blogeissa on tekstin alla, tykkää tai en tykkää -gadgetti. Tai joka blogissa siinö näkyy lukevan erilailla, myös että olen lukenut mutta en jaksanut kommentoida.:) En vaan tiiä miten sen siihen saa kun itse en ole sellaista mahdollisuutta omista gadgetti vaihtoehdoista löytänyt. Onko se sitten maksullinen tai jotain.

    VastaaPoista
  2. Kiva että otit haasteen vastahan ja kiitos ihanoosta sanoosta :) On tosiaanki hianon färisiä piliviä! Eileen illalla näkyy tääläki revontulet. Hyvää syksyä sullekki :)

    VastaaPoista
  3. Hienot valinnat ja kauniit kuvat! Mukavaa torstaita!

    VastaaPoista
  4. Voi kiitos Mari! Nolottaa vain kun en ole jaksanut enkä ehtinyt viime aikoina blogeissa vierailla enkä päivittää omaani. Ehkä alkava syysloma saisi mut taas aktivoitumaan...

    VastaaPoista
  5. Blogissani on sinulle haaste: http://vaaleanvihrea.blogspot.fi/ .

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi!