Kävimme miehen kanssa elokuun 26-27.päivä pienellä minilomalla Ruotsissa ja Norjassa.
Ruotsin etappi oli Kiiruna, jossa yövyimmekin. Kävimme mutkan Norjan Narvikissa, joka ei minun mielestäni ollut kyllä kovin kummoinen kaupunki. Aikaisemmin ollaan käyty Tromsassa, jota suosittelen kyllä enemmän vierailukohteeksi maisemienkin suhteen, vaikka Narvikissakin hienoa oli.
Mies on syntynyt Kiirunassa, joten kävimme katsomassa kaupunkia vielä ennen kuin se siirretään kaivoksen tieltä pois. Siellä rakennettiin jo uutta kaupungintaloa. Vanhasta kaupungintalosta siirretään vain kellotorni, mutta mm. iso puukirkko aiotaan siirtää sekä rakennuksia myös.
Yläkuva on Hesarin sivuilta, jolla on mm. kuvapari uudesta ja vanhasta kaupungintalosta sekä meidän majapaikastamme, Hotelli Scandic Ferrumista.
Kuvassakin taustalla näkyvä "tunturi" ei ole tunturi vaan kaivoksesta syntynyt jätekasa.
Keskusta on ihan kivan näköinen ja melko mäkinen. Ympäristörakentamista on aika paljon.
Kiveykset oli tosi hmm.. mielenkiintoisia ja jätekasat tosi lohduttomia.
Automatka Narvikiin oli täynnä mukavia maisemia. Mennessä tuntureiden laet oli pilvien peitossa. Norjan puolella näkyi enemmän yksittäisiä pikkumökkejä kallioitten päällä. Voisi olla mielenkiintoinen lomanen tuollaisessa "erämaassa" pienessä mökissä tunturijärven rannalla.
Narvikiin ollaan rakentamassa uutta siltaa. Olipahan vain työmaa. Ikinä aikaisemmin en ole niin korkeaa nostokurkea nähnyt. Mutta uusi silta tulee lyhentämään matkaa Narvikiin aika paljon, kun nyt piti kiertää pitkä lahdenpohjukka aina Straumsnesin kautta.
Narvikiin tuli rautatie Kiirunasta ja automatkan aikana näimme ainakin neljä-viisi junaa jotka kuljettivat rautamalmia Kiirunasta Narvikin satamaan ja malmivaunuja oli toooosi monta.
Kirkon pihamaalla nähtiin Narvikissa ainoat istutukset.
Tulomatkalla pysähdyimme Björklidenissä ihastelemassa Lapinporttia. Nyt oli pilvetkin häipyneet.
Kiirunassa käytiin vielä kirkon mäellä sekä miehen asuinpaikassa. Rakennukset olivat vielä paikoillaan ja pihapiirissä oli tosi kivan näköinen pergolarakennelma.
Kiinnostavia näkymiä olet löytänyt matkan varrelta. Ihan houkuttaa lähteä siihen suuntaan... Kirkon pihan istutukset ovat hyvä esimerkki siitä, miten orvokeista, samettiruusuista, leijonankidoista saadaan näyttävä kokonaisuus: joka lajia riittävän suuri alue ja värien yhteensopivuus!
VastaaPoistaOllaan oltu pari yötä Kiirunassa Norjan reissulla. Norjassa on tosi mahtavat maisemat; silmänruokaa :) Lofootit on mahtava paikka.
VastaaPoista