1. kesäkuuta 2017

Ensimmäinen kesäkuuta

Toukokuun 20 päivä lunta oli vielä paljon, 
mutta sieltä ne innokkaimmat tunki esille. 
Raparperi ensimmäisten joukossa.


Yhtenä päivänä etupihalta löytyi sammakko. Ei mitään tietoa mistä se oli siihen pomppinut, mutta kuljetimme sen varovasti takapihalle, missä meillä normaalistikin näkyy sammakkoja ojassa.



Lumet kun väistyi, tuli esiin kaikki perennojen sotku. Innokkaimmat päivänliljat ovat ensimmäisiä uuden alun kasvattajia. Kivikon seasta työntyy esille idänsinililjaa. Idänsinililja on aika hyvin levinnyt jo istutusalueilla, sitä voisi siirtää hieman myös etupihan pihlajien juurelle.



Kun penkit oli saatu siivottua, tuli esille viime kesän muurikiveyksen noston aiheuttama mullan vaje. Lisäsin sitten takapihan isoon istutusaltaaseen 9 säkkiä 40 litran multasäkkiä. Koivuangervot leikkasin alas, kuten myös joitakin keijuangervoja. Vanhimmat koivuangervot on istutettu 2010, ja jo viime kesänä katsoin että olisi pitänyt ne leikata alas, mutta en sitten hoksannut asiaa keväällä.



Poistin tästä isosta istutusalueesta myös vähän poimulehteä jota kasvaa aika isosti penkin ulkokehällä, samaten poistin jalopähkämöä ja tulikellukkaa. Haluaisin tähän muutaman pionin, joten niille tein sitten tilaa. Kuunliljat oli aika hyvin nostaneet päänsä jo ylös, nyt ne jäi taas mullan lisäyksen takia mullan alle, mutta eiköhän ne sieltä löydä tiensä aurinkoon.



Kesäkukat siirtyi lasitetulle terassille 20. toukokuuta mutta aika monena yönä niiden päällä on ollut silti hallaharso, kun on ollut alle 5 astetta, melkein pakkasta. 

Uusimme myös meidän trampoliinin ja ostimme tällä kertaa hieman laadukkaamman välineen. Ympärystä pieneni ainakin puolella metrillä, mutta hyvin tuossa silti mahtuvat pomppimaan.

Bauhaussilta tuli liian paljon ritilämattoa tässä talvella. Tilasin 2 metriä ja sitä tulikin varmaan 200 metriä, joten kekkastiin laittaa sitä polun muotoon keittiöterassilta trampalle, ei tarvi kenkiäkään laittaa jalkaan ja samalla huomasin hienon mahdollisuuden laajentaa istutusaluetta. 
Mutta ehkä en noin laajaksi silti aluetta laajenna, mutta hieman aion uudistaa tätä keittiöterassin muurikiveyksellä rakennettua istutusaluetta.





Kesäkuu alkoi sitten aamulla valkoisella lumipeitteellä. Takapihalle lumi jäi olemaan, muualla se suli samantien pois. Mutta onhan ollut melko erikoinen kevät, tai ei se oikeastaan ole vielä edes alkanut. Taitaa tänä vuonna jäädä kevät väliin ja siirrymme suoraan kesään.


5 kommenttia:

  1. Siellä tulee kevättä nopsaan tahtiin! Siistä ja nättiä!

    VastaaPoista
  2. Toivottavasti kesä ehtii tähän väliin, ettei vaan hypätä suoraan syksyyn.

    VastaaPoista
  3. Siistiä tuli, vaikka lumen sulettua on hetken aikaa epätoivoinen olo, kun kaikki paljastuu.

    VastaaPoista
  4. On sulla kyllä upea piha, odotankin jo kesän postauksiasi ja instan kuvia, kun puutarhasi puhkeaa täyteen loistoon.

    VastaaPoista
  5. Kätevä poloku! Teillä kasvaaki sitte kaikki kohinalla, yättömän yän voimalla.

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi!