9. kesäkuuta 2018

Pilvikirsikan kukinnan aikaan

Pilvikirsikka taas kukki tosi kauniisti.
Mutta kuten kuvasta näkee, polun vasemmalla puolen kasvava rautatieomenapuu joutuu kyllä vaihtoon. Siinä on tosi vähän lehtiä eikä kukkia lainkaan (ainakaan vielä). Viime kesänähän se kukki aivan mielettömän hienosti. Kuin viimeistä päivää.

Meidän puutarhakoira, Urho, tykkää tuoksutella kasveja. Kuvassakin se haistelee pilvikirsikkaa.





Pilvikirsikan alapuolella kivipolun varrella ilostuttaa metsätähdet.


Isotuomipihlaja-aita kukkii samanaikaisesti pilvikirsikan kanssa.


Kivipolulta tulee yllättävän paljon rikkaa. Viime kesänä siistin tätä myös, nyt otin kunnolla kaiken pois. Varmaan saa toistamiseen tehdä saman jutun myöhemmin kesällä.


Kuolanpioni kukkii ja uhmaa hallaa.


Kullerot kukkii puutarhassa ja läheisessä ojassa. 


Miehen entisen auton entiset jarrulevyn palaset pääsivät penkkiin ilostuttamaan ruosteellaan.


Kanttauksen jälki on niin ihanaa katseltavaa. Taustalla näkyvän raparperin vierestä olen poistanut perennoja ja kylvänyt nurmikkoa. Ensi kesänä viimeistään sermien paikkaa vaihdetaan. Molemmat siirtyvät tontin rajalle, toinen takarajaan ja toinen naapuria vasten, jolloin varmaan jää naapurin varastorakennus hieman peittoon samalla. Sermien taustalla oleva vanha kasvimaa pitäisi lopullisesti purkaa pois. Siellä on vielä muutama vanha kasvulaatikko. 
Josko ensi kesänä alkaisi toteutua pitkään mielessä ollut haave.


3 kommenttia:

  1. Kaunista teillä on. Rikat kyllä ehtivät joka paikkaan. Saa kunnolla kitkeä polkuja.

    VastaaPoista
  2. Siistiä ja kaunista. Kiva tuo polku ja istutukset sen ympärillä.

    VastaaPoista
  3. Todella upeasti kukkiikin tuo pilvikirsikkasi! Hyvää sunnuntaita! :)

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi!