13. kesäkuuta 2010

Viikonlopun työmaan saldoa

Meillä alkaa olla jo sivupihakin hyvällä mallilla. Päätettiin vielä tilata yksi kuorma hiekkaa lasten leikkipaikalle. Tilataan seulottua hiekkaa (eli ns. turvahiekkaa). Jousikiikku on saatu jo paikoilleen ja ympärillä on multa-alueet jotka on jo tasattu ja kivet ja risut poistettu. Nurmikon siemenkin olisi ostettuna, mutta lupailee vesisadetta vasta ensi viikon perjantaille, ei huvita alkaa kastella koko aluetta. Nyt jo kastellaan takapihan pienempää aluetta johon siemenet heiteltiin viikko sitten.

Alla kuvassa yläkuvissa nykyinen tilanne, tuosta multapinnasta ei tosin saa otettua kuvia, joissa jotain näkyisi kun kaikki näyttää samalta. Alla on sitten alkukesäkuun tilanne samalta alueelta. Trampoliini on väliaikaisesti muualla että saadaan asennettua kuvassa näkyvä liukumäki sekä kahden keinuttava keinu paikoilleen. Ensi keskiviikkona tulisi kone siis jatkamaan.



Takapihallakin on tapahtunut sitten kesäkuun alun. Konehan kaivoi alakuvassa näkyvät pyöreät kuopat ja työsti samalla ympärillä näkyvän multa-alueen. Sitten sattuikin niin että koneella ei enää takapihalle päässyt ja me kun mentiin tilaamaan täysperävaunullinen 0-8 hiekkaa/soraa (jota oli yhdessä kippauksessa 18 tonnia). Täytyihän se hiekka saada tilatulle paikalle. Mies se sitten kahden päivän aikana siirsi kottikärryillä tuon 18 tonnia takapihalle. Juuri noihin pyöreisiin kuoppiin sekä kulkukäytävälle.

Alakuvissa siis tilanne nyt. Samaten terassin alakattokin on edistynyt! Jäi hieman kesken, kun maalattu lauta loppui kesken.



Minä taas tämän päivän hääräsin tulevan perenna-pensas-puuistutusalueen parissa. Kivihulluna olin kerännyt "muutaman" kiven talteen ja niitä aloin järjestelemään. Täytyyhän alueella olla hoitokäytävät, samaten vesipostille täytyy olla oikotie.

Hieman isompia kiviä upottelin maahan poluksi ja pienempiä sitten ihan vaan "koristeeksi" ja reunakiviksi taas järkkykokoisia kiviä. No, jaksoi ne vielä kantaa sentäs. Vielä kun taimet saisi ostettua ja istutettua, saattaisi alue näyttää toiselta. Siinä etualalla kasvaa kaverilta viime kesänä saadut jättipoimulehdet, minun lempparikasvejani.


Tässä vielä muutama yksityiskohtakuva kivialueesta.









8. kesäkuuta 2010

Multaa

Meillä on lemmikki! Tai oikeestaan kaksi. Tämmösiä minijäniksiä. Kuvassa siis kalkkisäkki ja vieressä pupunen. Miten tämmöset on näin ihania, mutta ne isot voisi kaikki ampua..




Multaa tuli tänään tontille. Aikasempi multa mitä olen harannut, on vaan siirretty syrjään talon alta. Nyt sitä on tuotu kaksi kuorma-autollista. Huomenna tulee kaivinkone ja työstää taas pihaa.


Takapihalla siirrettiin monta valtavaa kiveä kasaksi ja vielä se jäi keskenkin. Josko siihen sitten yrittäisi jotain laittaa kasvamaankin. Kivet oli niin isoja ettei niitä viitsinyt sen kauemmaksi siirtää ja pakko oli kaivaa ylös kun muuten leikkuri olisi telonut itsensä niihin aina.

2. kesäkuuta 2010

Pihan muotoilua ja multapinnan tasausta.

Kone käväisi tontilla ja sai takapihan kuosiin! Mutta sitten loppui täyttömaa, joten jatketaan luultavasti ensi viikolla.

Takapihalle muotoiltiin kävelyreitti tulevalle puuvarastolle ja tehtiin puuvarastolle pohja. Siirrettiin hiekkaa paikasta toiseen, lisättiin routastyroksia ja hiekkaa.

Nyt olen sitten muutamana iltana harannut multapaakkuja tasaiseksi ja sanonko että oli hommaa mutta mukavaa. Mä sitten tykkään että saan tehdä kaiken itse alusta alkaen, eikä tartte alkaa muokkaamaan jonkun aloittamaa vanhaa puutarhaa.

No, alku oli aika masentava näky, kuten alla olevista kuvista näkyy. Kuvassa vielä muokkaamatonta multapintaa talon takakulmalta, tulevan puuvaraston ja leikkipaikan välistä. Kuvassa näkyy myös yksi niistä monista pinoista, joita kertyi kaikesta kivestä ja puunrisusta, oksista jne. Kantoja ja betonimöhkäleitä rautatankoineen on raahattu jo pitkin poikin tonttia. Kaikkea löytyy, hurjasti lasinsiruja. Meillähän tontille oli vuosikausia kipattu jätemaata, jota kaupunki ei suostunut kuljettamaan muualle. Mutta kun siitä ei ongelmajätettä (öljyä, sun muuta) löytynyt, niin päädyttiin jättämään maa-aines tontin reunalle ja nyt se on sitten levitetty tontille. Ja ihan hyvää maatahan tuo oli, vielä ei ole tuotu yhtään ruokamultaa tontille ja takapiha on mullan peitossa!



Ja tämän näköistä pintaa meillä sitten takapihalla on! Huomenna heitellään siihen nurmikon siemen, jos vain satelee, kuten on luvannut.

















Tämä ei ole Mion tuleva leikkipaikka, vaan oleskelualueen ja kasvihuoneen pohjat.


Etupihalla ja talon eteläsivustalla on vielä kaikki kesken. Sivustalla on hiekka valunut viereiseen puistometsäkaistaleeseen, joten vedämme sitä koneella takaisin päin ja yritetään tukea rinnettä. Alueella on tulossa puolipyöreä lasten leikkipaikka hiekkapinnalla. Leikkipaikkaa rajaisi istutusalue ja nurmikkoa olisi sitten muu alue. Muutaman puun istutan etupihalle, mutta tarkoitus on ainakin aluksi pitää se nurmipinnalla ja katsotaan miten lumimäärä tulee mahtumaan tulevina vuosina tontille (josko sitten voisi laittaa jotain muuria tms.).







Tämmöinen vanha Sprite-pullokin löytyi täysin ehjänä!