17. syyskuuta 2014

Viisi kiinnostavaa blogia



Voi että oli ilo päästä mukaan puutarhabloggaajien esittely -juttuun.
Tuoreessa Viherpiha-lehdessä (10/2014) on esitelty viisi 'kiinnostavaa' blogia. Olisipa kiva jos blogiini eksyy uusia lukijoita Viherpihan jutun myötä.
Mukana olevat bloggarit löydät minun suosikkiblogistani "Marian koti ja puutarha" -blogista, "Puutarhakaaos" -blogista, "Villipiha" -blogista ja "Quun puutarhat" -blogista. Käyhän kurkkaas.


Käväsen pitkällä kävelylenkillä tiistaisin tytön harrastuksen aikaan. Kierrettyäni lenkin, aikaa oli vielä jäljellä, joten piti käydä kurkkaas kunnostettua Karhunkaatajantietä. Ilo oli huomata, että koivurivistö oli melkein kokonaan istutettu. Tämä oli kiva projekti suunnitella, kun se kerrankin suunniteltiin yhteistyössä kunnallistekniikan ja valaistuksen kanssa, niin että puille jäi kunnolla tilaa. Tältä osuudeltahan kaadettiin valtavasti vanhoja koivuja ja tien asukkaat oli asiasta luonnollisesti pahoillaan, mutta luulen että nyt tiestä tulee paljon mukavampi koska aikaisemmin kevyenliikenteenväylää ei edes ollut, nyt se on melkein leveämpi kuin ajotie :)


Tänään taas oli ohjelmassa FC Äidit vastaan Pojat 07. Olipas mukavaa.
Tasapeliin päättyi peli ja rankkukisan voitti äidit :)
Vähän erilainen nurmikko kasvaa tuolla Keskuskentällä.

14. syyskuuta 2014

Syyssiivousta

Tänään poistelin huonoksi menneitä kesäkukkia ruukuista kompostiin ja kasvihuoneeseen kiikutin talvisäilöön tavaraa. Ruukkuja, koristeita pitkin pihaa ja terassilta vanhat ikkunanpokat.
Muutama tomaatti siellä vielä kypsyy. Ensi kesänä tomaattilaatikko siirtyy keittiöterassille ja siihen laitan salaatit. Ärsytti tänä kesänä hakea aamuvarhain toiselta puolen pihaa salaatit leivän päälle. Ensi kesänä vain avaan oven ja nappaan salaatin :)



Alkukesän kitunut krassi voi nyt näin rehevästi. Sitä kiusasi kirvat pitkään ja tolulla niitä häädin. Lopulta se innostui kasvamaan ja nyt on kukkinutkin jo pitemmän aikaa.



Meidän sorakäytäville on kasvanut älyttömästi rikkaa. En ole hetkeen niitä harannut ja se näkyy. Nyt haravoin lehdet ja poistin isompia rikkakasveja. Tuli hetkeksi taas siistiä. Poimulehti on meillä kylväytynyt pitkin sorakäytäviä. Ne on toisaalta ihan herttaisia, joten paikoin ne vielä saa olla.



Terassilla vaihdoin vähän järjestystä. Haaveilin lasituksesta ja mietin sohvan paikkaa.
Ensi viikolla tulee Lumonin mies tarkistusmittaamaan ja laitetaan lasit tilaukseen. Otamme karmillisen version kun karmiton, pelkillä laseilla oleva on yli meidän budjetin.


13. syyskuuta 2014

Vielä kesä jatkuu



Kesällä ostamani särkynytsydän kukkii.
Rikkaruohon näköinen syysasteri sopii hyvin yhteen minun sängynpäätyjen kanssa.

On haravoinnin aika. Piha on täynnä lehtiä.
Kasvimaalta poistelin avomaankurkut, salaatit ja pienet kurpitsat. Haravoin lehdet ja kitkin rikkaruohot pois sorakäytäviltä. hetken oli hyvän näköistä.





Tänä kesänä pikkusydämet on kyllä valloittaneet täysillä elintilaa. Nämä valkoiset on vielä isompia kuin pinkit sisarensa. Valloittavia ja kukkii täyttä päätä vaikka yöllä käy melkein pakkasen puolella.





Salkoruusut senkun komistuu.