30. kesäkuuta 2012

Kesälomalla :)

Kesäloma alkoi!


Loman alkamisen kunniaksi mies haki peräkärryllisen multaa, kaupungin biomultaa.
Maanantaina hakee toisen kärryllisen. Muurialtaaseen upposi koko kärry, vaikka täytinkin sitä ruohotuppailla melkein puoleen väliin korkeudesta. Toinen kärryllinen menee sitten muurikiveyksen edustalle.


Muurikiveyksen istutusalueeseen istutin kesäkukkia, joita olen kasvatellut. Siirsin muutamia kasveja toisaalta, huonoista kasvuolosuhteista parempaan. Nyt tässä kasvaa pari pionia, arovuokkoa, verikurjenpolvea, korallikeijunkukkaa ja myskimalvaa eli melko pinkkisävytteistä.





Ihana lumipalloheisi kukkii muutamin kukin. Tämän istutin viime kesänä. Taustalla olevat keltapäivänliljat aukaisee kohta nuppunsa.


Kasvimaalle uusimpaan kasvulavaan saatiin ikkuna paikoilleen.






Kasvihuoneessa kurkku on varkain tehnyt hienon kurkun alun. En raaskinut poistaa tätä, vaikka kurkku onkin vielä tosi pikkuinen ja minusta vaatis vähän kasvamista vielä ennen kuin alkaa satoa tuottamaan.



Kasvulava vaatii vielä pienen ketjun ikkunakannen ja laatikon yhdistämiseksi, ettei lapset vahingossa heilauta kantta ympäri. Tukikepinkin voisi maalata.
(taustalla näkyvät kepakot on menossa mansikkalaatikkoon verkon tukihässäkäksi, mutta jäi sateen vuoksi kesken..)


Tänään, ekana kesälomapäivänä muokkailin kasvimaan reunaa kuosiin.
Tältä se siis näytti vielä aamusta.


Nyt reuna on siistitty, portaat tehty jätelaudasta ja soraa levitetty.


Tuli ihan kiva. Tänään tosiaan satelee, joten kuivempana päivänä öljyän portaat, että ne pysyvät kunnossa pitempään.


Tässä vielä reunaa aamusta :) Ihana nähdä syntyneet tulokset.


Autonrenkaankin ympäryställe levittelin soraa. Vielä olisi tarkoitus maalata renkaat.
Renkaiden taustalle (paikalla nyt yksi ylimääräinen rengas) olisi tulossa pari lehtikompostia.


Vielä jäi siistimistä vaille etureuna. Mutta tähän on johdettu sadevesiputki talon nurkalta, jota pitää jatkaa ojaan päin. Haluaisin tähän vielä yhden vastaavan ikkunallisen kasvulaatikon.


Kyllä tästä vielä hyvä tulee, vaikka aika epätoivoiselta näytti :)

2 kommenttia:

  1. On sulla hommaa.. Jotenkin tulee oma piha mieleen. Neljä vuotta olen tohunnut ja vieläkin on isoja alueita laittamatta. Hiljaa hyvä tulee =)

    VastaaPoista
  2. Touhua näyttää riittävän ja multaa menee , tuntuu ettei se peräkärryllinen riitä mihinkään. mie kans yritän nyt sitä että käännän nurmipaakut ympäri ja päälle uutta multaa. mulla alkaa loma vasta 2 viikon päästä ja sitten pääsee tositoimiin :)
    ps. mitä sie laitat autonrenkaisiin ?

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi!