27. elokuuta 2013

Syksy hiipii varoen

Elokuukin kohta loppuu.
Viime perjantaina olin työporukan kanssa soutelemassa muun muassa. Rovaniemi on melko kaunis joelta katsottuna, mutta melkoisesti hommaa olisi ympäristönhoidossa.
 

 
Rautatiesilta taustalla Jätkänkynttiläsilta.

Kirkkoveneellä soudeltiin, tosin perämoottori oli perässä. Kyydissä meitä oli 12 + kapteeni ja eteen jäi vielä ainakin neljälle istumapaikat. Eli pitkä vene kyseessä.

 
Mä olen sitten vallan ihastunut tähän uuteen laatoitukseen. Ensi kesänä pitää vähän muokata viereistä istutusaluetta vähän enemmän japanilaisuuteen viittaavaksi.

Etupihan laatoituksen ja talon väliin kuskatttiin vähän 0-8 soraa. Annetaan painua talven ajan ja ensi keväänä laitetaan sitten koristesora. Jotensakin paljas näkymä on vielä, mutta tulee muuttumaan ;)
Nyt kaivoin kivijalan viereen muutaman ison muovipurkin, joihin istutan muutaman kasvin. Nähtäväksi jää menestyykö tässä, mutta jos ei, niin sitten jotain muuta.

Etupihan penkin öljysin uudelleen mustalla kalusteöljyllä.
 
Istutin yhteen purkkiin kartiotuijan. Toisiin metsästän tuivioita.
Käytävälaatoituksen nurmen puolelle tulisi vielä niitä reunakiviä jonoon.
 



 
Takapihalla taas on kovin vihreää.

Isältä Pohjanmaalta tuotu vaahteran alku on tänä kesänä intoutunut kasvamaan pituutta. Se on kohta minun pituiseni. Toivottavasti älyää alkaa varustautua talveenkin ajoissa. Ja toivottavasti ei palellu talven aikana.
 




 
 
Niin se syksy vaan tekee tuloaan. Vaivihkaa, huomaamatta lehtiä alkaa ilmestyä nurmikolle, ennen kuin edes huomaa niiden kellastuneen puussa. Heittelin tänään vähän syksyn PK-lannoitusta ja kitkin viimeisiä rikkakasveja pois. Huomasin että esikot ja tulikellukat ovat alkaneet uudelleen kukkia.

 
Viikonloppuna kävästiin kaupungilla ihastelemassa rautaa. Rovaniemellä oli Midnight Sun Cruisers -tapahtuma eli jenkkiautojen kokoontuminen. Oli mukava huomata että aika moni oli panostanut myös omaan ulkonäköönsä, ei vain auton :)


3 kommenttia:

  1. Kivoja näkymiä. Ihanat silkkikukat ja syysvuokko.

    VastaaPoista
  2. Kauniita silkkikukkia! Jätkänsilta on hieno!

    VastaaPoista
  3. Kiitos :) Molemmat kukat on kyllä aivan ihania. Toivon että syysvuokko puskee päätään mullan alta myös ensi keväänä. Silkkikukat kukkii harmillisen myöhään vaikka esikasvatin ne.

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi!