23. elokuuta 2014

Betonitöitä






Tein ekan kerran betonitöitä. Ihan kaikki ei onnistuneet. Päätavoitteet kylläkin eli pienet saappaisiin valetut jalat ja pyöreät askelmakivet. Pitsiliinakin pääsi uuteen käyttöön yhden askelmakiven pohjalla.




Minun kakaliani on kasvanut tänä kesänä mahtimittaan. Kakalia ei minusta mikään näyttävä tai hieno kasvi ole joten halusin sen siirtää pois meidän takapihalta melkeimpä parhaimmalta paikalta. Julmetusti on kyllä päässyt tänä kesänä kasvamaan ja ajatellen että alunperin olen ostanut yhden pienen taimen, niin nyt mulla näitä on muille jakaa. Meinaan parit ystävät haki paakut omiin puutarhoihinsa.
Minä siirsin nämä kasvit nyt pallokentän reunalle laitettujen heinäseipäiden eteen, ruusupensaiden taakse. Siellä saavat toimia näkösuojana ja runsauttamassa istutusaluetta.


13 kommenttia:

  1. Hienot betonityöt olet tehnyt! Minullakin odottaa betonisäkki tekijää;) Mikäpähän lienee kakalia? Pitänee googlata:) Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja samoin sinne tulevalle viikonlopulle toivotukset :)
      Kakalia on aika ruma kasvi mutta korkeutensa ja lehdistönsä vuoksi ihan ok.

      Poista
  2. Todella kivat betonityöt ensikertalaiselta. Nuo saappaat ovat mainiot.♥♥

    VastaaPoista
  3. Hienoja betonijuttuja. Haaveillut olen myös sellaistem tekemisestä. Sunnittellut juurikin lähinnä kukkaruukkua tekeväni. Kunniamhimoinen haaste. Lieknö kuitenkaan mahdoton.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saattaa kuule onnistuakin. Itse olin vähän kärsimätön kuivumisen suhteen ja pari meni rikki kun liian aikaisin aloin irrottamaan.

      Poista
  4. Kivat betonityöt. PItäisi kokeilla joskus. Ilmoitin itseni syyskuussa alkavalle keramiikkakurssille. Tarkoitus olisi tehdä jotain kivaa puutarhaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voih. Ehkä minäkin joskus jonnekin kurssille itseni työnnän :)

      Poista
  5. Hauskat nuo betonisaappaat, vanhoihin kumisaappaisiinko valoit ne?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jovain. Kirpparilta euron hintaan löytyi nron 22 kengät :)

      Poista
    2. Oi ne olikin noin pienet ja sievät saappaat! Kuvasta kuvittelin, että olisi kookkaammatkin, niin sitä voi kuvasta hämääntyä :) Täytynee suunnata etsintöihin kirpparille...

      Poista
  6. Kivoja betonitöitä! Mullakin on kakaliaa ja eihän se tosiaan mikään kaunotar ole, mutta lehtien malli on mielenkiintoinen, sopii hyvin juuri peitekasviksi ja huisin korkeutensa vuoksi taustakasviksi.

    VastaaPoista
  7. Kakalia on ihan uusi tuttavuus minulle. Täytyy pistää mieleen, jos ja kun tarvitsee korkeaa näkösuojakasvia. Ihanat betonilaatat olet tehnyt, pistikuvio sopii betoniin tosi hyvin.

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi!