6. elokuuta 2018

Lomareissu Lontooseen

Tänä kesänä meidän rippilapsi sai päättää lomareissun kohteen ja sehän oli Englanti.
Lähdimme kahdestaan matkaan ja Lontoo oli pääkohde. Majoittauduimme Paddingtonin alueella, puolessa välissä Paddingtonin asemaa ja Hyde Parkia. Todella hyvä sijainti kun liikenneyhteydet oli hyvät sekä Tubella että bussissa kuin myös jalkaisin. Lähes 85 km kävelimme maanantaista lauantaihin. Maanantaina 9.7 olimme perillä kolmen aikaan, ihaninta oli että kelloa sai siirtää 2h taaksepäin, joten sai päivään lisätunteja. Iltapäivällä kävelimme Hyde Parkiin Italian Fountainsien sekä Peter Pan -patsaan ohi Kensingtonin palatsiin, josta suuntasimme Albert Memorialia kohti ja kävimme Harrodsissa sekä ihan Buckinghamin palatsilla asti, josta palasimme bussilla hotellille.


Italian Fountains

Peter Pan -patsas

Ring-necked Parakeets

Prinsessa Dianan muistopolku

Hyde Parkin keltaiset sahanpuru-nurmikot. 29.5 oli viimeksi satanut vettä.
Näkymä yli Round Pondin Kensingtonin palatsille.

Istutuksia Hyde Parkissa, The Flower Walk



Albert Memorialin lähistöltä istutuksia


Tiistaina shoppailtiin koko pitkä Oxfort Street sekä sivukaduista Carnaby Street. Ihanasti oli laitettu kukkia rakennuksien seinille ja ikkunalaudoille. Piipahdimme British Museumissa ihailemassa lasikattoa sekä Harry Potterin kuvittajien Minaliman liikkeessä. Seven Dialsin värikäs Neal's Yard oli ihastuttava, mutta harmillisesti yksi rakennus remontissa hupun alla.

Carnaby


Neal's Yard


Minalima


Keskiviikko oli meidän reissun tärkein päivä. Silloin kävimme Warner Bros Studioilla eli Harry Potterin elokuvastudiolla. Ihana muuten katsoa nyt jälkikäteen elokuvat läpi ja sanoa että hei tuo me nähtiin ja tuo ja tuo.. Studiot on todellakin käymisen arvoinen paikka!

Likusteritie 4 / 4 Privet Drive

Illalla piipahdettiin vielä Notting Hillissä ja itse ihastuin ihaniin Mews-kujiin.
Mews-kujat ovat jääneet jäljelle entisistä ajoista. Näissä pikkutaloissa asuivat varakkaimpien talojen palvelusväki ja osa oli (ja on nykyäänkin) hevos- ja autotalleina. Korkeiden talojen keskeltä löytyy pieniä kujia, joiden omistaminen on nykyisin hyvin trendikästä ja haluttua. Istutuksia oli kivasti.

St Lukes Mews





Powis Square

All Saints Notting Hill Churchin aukion kiveystä

Torstaina kävimme aamusta Madame Tussaudissa ja ennen sisälle pääsyä piipahdimme Regent's Parkissa, johon tutustuminen jäi nyt seuraavalle kerralle. Puisto on valtava ja paljon nähtävää, eläintarhasta Kuningatar Elisabethin ruusutarhaan. Myös erilaisia pensasaitoja tarjolla kuin meillä täällä Suomessa. Ja kun menimme aamusta vahakabinettiin ehdimme hyvin käydä Windsorissa tutustumassa maailman suurimpaan linnaan. Junamatka kesti vajaa puoli tuntia. Windsorin puutarha on myös todella kaunis ja täällä nurmikkokin oli hieman paremmassa kunnossa, johtuen Prinssi Harryn ja Meghanin häistä. Illalla kävelimme vielä Hyde Parkissa ja emme voineet olla näkemättä Serpentiinijärvessä olevaa taideteosta. Taideteos koostui 7 506 öljytynnyristä. 

Regent's Park

Windsor Castle



Serpentine lake and London Mastaba

Italian Fountains


Perjantaina 13. päivä lähdimme junalla Brightoniin. Tämä oli suunniteltu jo aikaisemmin kun kuulimme että Trump tekee vierailun Lontooseen ja tiedossa oli massiivisia mielenosoituksia. Ja valinta osoittautui oikein hyväksi ratkaisuksi. Sama kuivuus vaivasi myös Brightonissa. Nurmikot oli keltaisia. Kaupunki on just sopivan kokoinen että sen ehtii näkemään päivässä. 
Palace Pier, The Lanes ja North Laine sekä Royal Pavilion. Maailman vanhimmassa akvaariossa emme nyt käyneet, mutta street art vakuutti meidät.

Royal Pavilion



Lauantaina suuntasimme aamusta Cityn alueelle. Kiipesimme Tower Bridgeen, pelkäsimme seisoa lasilattian päällä, ihmettelimme BoroughMarketin vilinää ja tuoksuja, piipahdimme Modernissa Taten museossa, kävelimme pitkin Millenium Bridgeä, ihmettelimme piilotettua helmeä keskellä Cityn pilvenpiirtäjiä, piipahdimme Leadenhall Marketissa. Päivän päätteeksi matkasimme bussilla vielä Camden Towniin ja ihastelimme Paddingtonin alueen Mewsejä.

Tower London


Kuva Tower Bridgeltä.
Pilvenpiirtäjät vasemmalta: Walkie Talkie, Cheese Grater, Scalpel, Gherkin.

Hidden Gem



St. Paul's Cathedral

33 Radnor Mews

Bathurst Mews


Bathurst Mews

Bathurst Mews

Hyde Park Gardens Mews

Ihana Reissu!
Paljon jäi vielä nähtävää seuraavalle kerralle, kuten kaikki museot, Covent Garden ja Shore Ditch!

6 kommenttia:

  1. Ihana Lontoo-postaus. Kiitos tästä! Olimme samana päivänä Lontoossa 9.7. Me menimme tuolloin kasvitieteelliseen Kew Gardensiin.

    VastaaPoista
  2. Paljon ehditte nähdä reissussa. Näyttää olleen oikein onnistunut reissu! Oliko Harry Potterin lentävät kirjeet kuva kuvasta? Voiko Englannissakin olla noin kuivaa?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei!

      Vasta hoksasin julkaista nämä kommentit, höh!
      Oli tosi kuivaa ollut, muualla oli satanut, ainakin Skotlannissa. HP-Kirjeet on kuvattu siellä ihan oikeassa Dursleyn kotitalossa, heidän olkkarissa :) Siellä pääsee näkemään kaikkea!

      Poista
  3. Hieno reissu! Paljon olette ehtineet nähdä lyhyessä ajassa. Meillä Lontoon reissuja takana viisi ja joka kerta löytyy jotain uutta nähtävää. Juu ikävä Lontooseen tuli kuvia katsellessa. ~Katja

    VastaaPoista
  4. Kiitos, olipa mukava kuvakavalkadi ja kierros Lontoossa.

    VastaaPoista
  5. Ihana Lontoo, ihanat kuvat! Teillä on ollut aivan mahtava matka.

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi!